Tämänkertaisen koeajon tavoitteena on selvittää, miltä nykyisin kansainyhteisöyhteistyössä valmistuva Land Rover maistuu vuonna 2013.
Land Rover Freelander 2 on kompaktien katumaastureiden luokkaan sijoittuva auto. Land Rover-brändi sijoitetaan yleensä kilpailemaan ns. premium-merkkien kanssa. Freelander 2:n ulkomitat ovat hieman Mercedes-Benz GLK:ta pienemmät, mutta selkeästi oman talon Range Rover Evoquea tai Volkswagen Tiguania suuremmat.
Alunperin 2006-vuosimallisena myyntiin tullut Freelander 2 on uudistunut vuosimallia 2013 varten. Nykyisin hieman Range Rover-piirteinen keula on saanut lisää kiiltoa ja uudet LED-valot . PassiveStartiksi kutsutun järjestelmän ansiosta avainta ei tarvitse ottaa esille vaan riittää että se on ohjaamossa ja käsijarru on vaihdettu sähkötoimiseksi.
Avaan mustan Land Rover Freelander 2 SD4:n oven ja nousen kuljettajan paikalle. Kaltaiselleni lyhytjalkaiselle henkilölle aidon maastoauton malliseen katumaasturi-Freelander 2:een siirtyminen on nousemista. Varsin miedosti muotoillut nahkapenkit saa sähkösäätöjen avulla nopeasti luontevan tuntuiseen asentoon ja näkyvyys autosta on joka suuntaan erinomainen. Koska autossa istutaan ryhdikkäästi, edes paistinpannun kokoiset sivupeilit eivät peitä näkyvyyttä etuviistoon.
Freelander 2:ssa on yllättävän hyvin tilaa niin matkustamossa kuin tavaratilassakin. Tilaa on mukavasti niin pituus- kuin leveyssuunnassakin. Sekä etenkin korkeussuunnassa. Valitettavan usein tuntuu siltä, että auto sijoitetaan “kompaktiluokkaan” kun havaitaan tilasuunnittelun kömmähtäneen. Land Rover ei ole selkeästikään kulkenut tätä polkua. Nelihenkinen perhe viikon matkatavaroineen mahtuu Freelander 2:n kyytiin vaivattomasti eikä asettautuminen tuota pienintäkään kilpailua, ei edes takapenkin tilan jakaisesta. Sopuisalle matkanteolle on hyvät edellytykset ja kaikille riittää virtapistokkeita ja USB-liittimiä. GPS-laitteet eivät Freelanderin sisällä toimi, sillä ikkunoissa oleva lämpöeristepinnoite estää niitä löytämästä satellitteja.
Painallus käynnistysnappulasta saa mittariston heräämään. Ensin viisarit osoittavat pystyvänsä pyörähtämään koko asteikon laidasta laitaan, minkä jälkeen 2,2-litrainen dieselmoottori käynnistyy. Moottorin dieselkäynnin kuulee selvästi mutta se ei haittaa. Ja oikeastaan: eikö maastoauton mallisen auton kuulu vähän raa’asti käydäkin?
Freelanderin moottori on omaa sukua Ford. Duratorq-moottori on muisto Land Roverin Tata-omistusta edeltäneestä ajasta osana Ford-konsernia. Freelander 3 on nähty jo naamioituna tietesteissä. Tulee olemaan mielenkintoista nähdä, mitä moottoreita siinä tullaan käyttämään. Tata-konsernista löytyy niin aasialaista, eurooppalaista, amerikkalaista, kuin intialaistakin moottoriosaamista.
SD4:ssä on vakiovarusteena automaattivaihteisto. Siirrän kookkaan valitsimen D-asentoon ja käännän auton pois parkkiruudusta. Ohjaus on yllättää minut hitaudellaan. Yllättävää on myös, että autosta ei löydy etukulmien arvioimista auttavia tutkia vakiona, vaikka kojelaudassa on eristelasiongelman yli auttava 7-tuumainen kosketusnäyttönavigaattori, nappuloista voi painella maastossa tietokoneinsinöörin sydäntä sykähdyttäviä “playstation-näkymiä” tarjoavaa Terrain Response-järjestelmää, ja kantri soi 11-kaiuttimisesta iPod-audiovideolaitteistosta.
Lantikan rattia saa pyörittää kunnolla ennen kuin auto alkaa kääntyä. Kun tämä yhdistetään jalkapallokentän kokoiseen kääntösäteeseen tulee selväksi että Freelander ei ole vahvoilla parkkihallissa eikä vanhoilla keskieurooppalaisilla pikkukaduilla.
Maantielle päästyään Freelander 2 on kotonaan ja matka taittuu ilman suhinoita tai nitinöitä aina 130 km/h nopeuteen saakka. Freelander yllättää iloisesti rauhallisella maantiekäytöksellään. Toisin kuin jotkut muut katumaasturit, Freelander ei pompi eikä vaapu. Sen ratissa on mukava istua ja auto pysyy kauniisti suunnassaan urista ja sivutuulesta huolimatta.
Kun Lantikka on liikkeellä, Ford-moottorin 420 Nm vääntö vie sitä mukavan vaivattomasti ja kulutuskin pysyy kohtuullisena. Etenkin ottaen huomioon että auton ilmanvastus tuskin on juurikaan pihagrilliä alhaisempi. Mukavan vaivattomuuden edellytyksenä on kuitenkin, että eteen ei tule tarvetta ohitteluun. Räjähtävän nopeasti kiihtyvää pihagrilliä ei melko painavasta Freelanderista 190 hevosvoiman avulla kuoriudu.
Valitettavasti mukavan vaivatonta ajokokemusta heikentää Aisin-automaattivaihteiston paritus auton moottorin kanssa. Mäkisessä maastossa ajettaessa tulee vähän väliä eteen hetkiä, jolloin vaihteisto ei tunnu tietävän, mikä vaihde olisi paras valinta. Milloin vaihde tuntuu jäävän jurruttamaan liian isolle vaihteelle ja laskevan dieselmoottorin vääntoalueensa alapuolelle, milloin vaihde taas jää niissä määrin liian pienelle että mielessä ehtii välähtää ajatus vikatilan “pakkokakkosesta”.
Arpovaa vaihteistoa vieläkin ikävämpi ominaisuus on turhan hätäisesti tarttuva peruutusvaihde. Freelanderin varovainen peruuttaminen ylämäkeen peruuttaminen vaatii tarkkaavaisuutta.
Koska Land Rover kilpailee premium-luokassa odotukset tuotteelle ovat korkealla. Freelander 2 on persoonallinen katumaasturi, joka erottuu selkeästi perinteistä brittiläistä traditiota vaalivaksi autoksi. Persoonallisuus tuo sielua ja sielu antaa anteeksi pieniä kauneusepäkohtiakin. Britteinsaarten painopisteessä syntyneiden persoonallisien piirteiden ylpeällä ja itsevarmalla esiintuomisella Land Rover varmistaa että Intialaisuuden monialayrityksen kädenjälki ei näy Freelander 2:ssa, eikä kuljettaja edes muista Tata Nano-serkkua. Toivottavasti sukuylpeys säilyy silloinkin kun Land Rover Freelander aikanaan siirtyy seuraavaan sukupolveen!
Vähän vein kyllä autoa sattumanvaraisesti valitsemani maanviljelijän kesantopellolle. Matkustamossa olleet kannustusjoukot sanoivat kuitenkin, että tilan väki tuijotti niin kovasti, että piti tuoda auto takaisin tielle kipinkapin. Ja hyvä näin, sillä minun offroad-kokemukseni on aika niukkaa. Olisi ollut aika noloa joutua menemään farmarin ovelle kysymään Massikkaa lainaan kun Lantikka on kiinni hänen maillaan.