Majoitus siis paikallisessa hotellissa pari yötä, oli kyllä kallis n. 200 € / yö, sentään aamupala ja rajaton kaffi-/kaakaomasiinan käyttöoikeus oli.
Kielekkeelle vaelletaan 3.8 km kohtuu jyrkästi nousevaa pääosin kivistä tehtyä polkua pitkin (ihka oikeita sherpoja ollut laittelemassa kiviä polkujen pieliin), välissä sentään vähän tasamaata. Ja kyllä, aika hurjahan tuo oli näin korkeanpaikan kammoiselle. 4 h reissu kaikenkaikkiaan, mäkäräiset purivat jalat läikille ja pohkeet oli kipiänä monta päivää (niille ihan oikein!). Hauska kun meillä oli kävelyvarusteina shortsit ja T-paidat, kaukaa idästä tulleilla oli toppatakit ja pipot päässä...
Muitakin oli, tosin sesonkiaikana kuulemma täällä mennään jonossa peräperää.
Hotellikin näkyy.
Siellä sitä jonotetaan kielekkeen reunalle kuvanottoa varten. Me ei jonotettu.
Alaskin piti palata.
Aamulla umpisumussa etiäpäin, suuntana Oslo. Pari vuoristonylitystä otettiin matkalle vaihtelun vuoksi
Tommonen kirkko tsekattiin matkalla ja istuttiin samalla tauolla kahvilassa.
Osloon ei voinut keskustaan majoittua järjettömien hintojen takia, joten leirintäalueelle Holomenkollenille ajettiin.
Kämppä tuossa takana.
Saatiinhan se jokapäiväinen sadekin sieltä, hetken jo ehdittiin huolestua.
Ja tottakai viereinen ruokakauppa oli mennyt totaaliseen remonttiin, joten näkymät terassilta näin
Kuuluisiko muuten telaketjukaivureiden teloja joskus öljytä ? Oli meinaan melkoista kiljuntaa aina kun se liikkui työmaalla...ensimmäisenä yönä ihmeteltiin Latvialaista asuntoautoporukkaa, joka kantoi kattiloita ja kiuluja ja ruokatarvikkeita tuntitolkulla omaan mökkiinsä (siis klo 3 yölläkin vielä)...toinen asuntoauto oli varmaan kuulunut aikanaan Artolle, kun kylessä luki komiasti "Arto69". Kehnoa oli unensaanti muutenkin, kun ei prkl kunnollisia pimennysverhoja harrasteta maalimalla majoituksissa. Mökin toisen puoliskon olivat vallanneet puolalaiset raksatyömiehet jotka veti mahorkkaa jatkuvalla syötöllä ja nasauttelivat tölkkejä auki tasaiseen tahtiin. Kostoksi nasauteltiin itekki. Onneksi ei muuta haittaa heistä ollut.
Oslon keskustaan päästiin bussilla, latasin kännyyn paikallisen appin, jolla sai kätevästi ostettua mobiililiput, n. 12 € suuntaansa 35 min matka neljälle. Oslossakin syötiin ravintolassa normihintaan ja käytiin viikinkiaiheisessa elämyspaikassa, jonka parasta antia oli virtuaalilaseilla toteutettu hienotunnelmainen viikinkilaivamatka väijytyksineen.
Sitten oli tullut aika ajella takaisin Ruotsin puolelle, Sundsvalliin. Nyt oli jo maisemien puolesta välillä aavistuksen tylsääkin, mutta matka joutuikin sitten jo 100 km/h sentään parhaimmillaan !
Oli kuulemma melkoinen Kylien Kauppa sisältä tuo, liekö itse mursu tiskin takana myymässä.
Välillä pirullista röykkyytystä näillä korpipätkillä, onneksi suht ok tiet nuin muuten. Mutkaa mutkan jälkeen, ei päässyt väsy yllättämään.
Pyöreitä mittariin.
Kyltille hörötettiin aikamme.
Sundsvall vain stop-over paikka, keskustaa nähty ollenkaan, siitä ajettiinkin sitten 9,5 h kotio. Alkumatka oli yllättävän mukavaa ajettavaa Höga Kustenia pitkin, Uumajan jälkeen enemmän pakkopullaa (joskin samalla rentouttavaa).
Hirveesti tietöitä tulossa...no ei siellä sitte mitään ollut, vastatehtyä asvalttia kylläkin, sen kun päästeli menemään !
Ja kotona.
15 päivää siis reissussa, 4125 km ainoastaan tuli tällä reitillä. Taas sai öljyä pari litraa juottaa koneelle, täytyy alkaa venttilinvarsien kumien vaihtoa alkajaisiksi miettimään.
Sekalaista ajatelmaa reitiltä:
-Ruotsissa oli joka paikassa kirppiksiä (Loppis), sujuvaa liikennettä mukavalla matkavauhdilla tarvittaessa
-Norjassa pirusti leirintäalueita, vesiputouksia, tietty vuoria, vesistöjä ja matkanteko hidasta (ja helevatisti mm. saksalaisia asuntoautoilijoita joka puolella)
-Leirintäalueet Norjassa rauhallisia, ei taida olla rähinäporukoiden suosiossa koko Norja. Moottoripyöräilijätkin > 50-v. lähes järjestään, ainakin Geirangerissa.
Vähän outo olo jäi, kun ei kovin kauas ajettu ja kuitenkin oli aivan erilaiset maisemat ja siltikin oli jotenkin aika tuttua kun kieltäkin välillä ymmärsi kouluruåtsilla ja hommat toimi ja sujui melkein kuin kotona, eli ei sen kummempaa eksotiikkaa. Hö, kai se tästä iloksi muuttuu kun vähän aikaa kuluu ja rupeaa kojelautakameran otoksia selaamaan sitten joskus talvella kun jo kaasujalkaa seuraava reisu varmasti nipristelee (se onkin jo suunnitteilla).
Hinauspalvelun numero oli pakko laittaa puhelimen muistiin.
Hätäapuna päätin jättää rupelin pois kihnuttamasta ja sitten varaosamietintään. No tämä (sanotaan nyt vaikka) laakeripukki (jossa visko ja yksi apupyörä) vaihdettiin kansiremontin yhteydessä liki 180 000 km sitten, joten sillä oli nyt semmoinen kestoikä (oli tarvikeosa, eivät osanneet muualla myydä aikoinaan kun selvittelin, netin syövereistä tilasin). 
