TOYOTA KESTÄÄ!: Murtakaa myytti, jos pystytte!
Sukulainen tässä taannoin tärskäytti noin +2005 mallisen Tohodansa risteyksessä suurinpiirtein samanikäisen Pökötin kuskin puoleiseen kylkeen suunnilleen B-pilarin kohdille, osuma takaviistosta siihen pilariin, molempien ajoneuvojen vauhti suht hiljainen, peililiukasta oli ollut.
Pösöstä kuskinovi oikaisuun ja takaovi vaihtoon, joku muovinpala särkyi myös helmasta kun sukulainen saavutuksestaan otettuja valokuvia esitteli. Tojotasta uusiksi etuloksu, umpio, maski/puskurikokonaisuus, pissapojansäiliö, konepellin saranat, lukkopelti, syylari + ilmastoinnin kenno ja kotikärryllinen sekalaista pienempää muovi-ja peltihilpettä. Konepellin kolhuista oli selvitty ko korjaamon old-school peltisepän taidoilla vaikka aluksi olisi vakuutustarkistaja merkannut konepellinkin vaihdettavaksi.
Kasko maksoi viulut samoin kuin korvaavan auton viikoksi. Siinä ja siinä kait oli ollut päätyä koko riisinkeitin AVK:n pihalle vaikka ajamalla oli korjaamolle molemmat autot tapahtumapaikalta kulkeneet.
Kestävyyden kanssa ei tällä sinällään ole tekemistä, mutta onpahan taas muistutus nykytekniikan ylivertaisuudesta.

=====================
- ex-Viesti-Lada owners club Finland -
® Mesen Porkkana-klubi
- ex-Viesti-Lada owners club Finland -
® Mesen Porkkana-klubi
-
- aktiivimeseläinen
- Viestit: 1112
- Liittynyt: 26.10.2010 16:17
- Paikkakunta: sonkajärvi
Emännän corollaattorilla on ajettu vähän alle puoli miljoonaa ja nyt jo laturi hajosi. Reilu 200tkm tullut mittariin meillä ollessa, heti samalla viikolla kun ostettiin tuo kulkine, alkoi lataus kummittelemaan... silloin vaihdoin pelkät hiilet. Nyt se kirskutti kuin vanha sirkkeli ja sytytti latauksen valon, kotiin kuitenkin toi pelkän akun voimalla. Sukulais rouva vaihtoi corollansa uuden karheaan skoodaan, ajettu alle 100tkm ja laturin takia jätti tielle... hyviä vehkeitä.
...voi voi kuinka tuo vanha mercedes savuttaa ja kuljettajaa naurattaa niin että kärpäset lentää suuhun...
Kaippa nuo nykyautot on että kaikki antaa periksi mahollisimman paljon tiettyyn pisteeseen asti, kunhan henkiä säästyy kovemmassa kolarissa. Saa sitten ne 740 volvomiehet naureskella kun ajoi 50km/h puuhun ja ei mennyt kuin etupuskuri Luoden samalla vääristyneen kuvan turvallisuudesta siinä kovemmassa kolhussa.JuMu S kirjoitti:Sukulainen tässä taannoin tärskäytti noin +2005 mallisen Tohodansa risteyksessä suurinpiirtein samanikäisen Pökötin kuskin puoleiseen kylkeen suunnilleen B-pilarin kohdille, osuma takaviistosta siihen pilariin, molempien ajoneuvojen vauhti suht hiljainen, peililiukasta oli ollut.
Pösöstä kuskinovi oikaisuun ja takaovi vaihtoon, joku muovinpala särkyi myös helmasta kun sukulainen saavutuksestaan otettuja valokuvia esitteli. Tojotasta uusiksi etuloksu, umpio, maski/puskurikokonaisuus, pissapojansäiliö, konepellin saranat, lukkopelti, syylari + ilmastoinnin kenno ja kotikärryllinen sekalaista pienempää muovi-ja peltihilpettä. Konepellin kolhuista oli selvitty ko korjaamon old-school peltisepän taidoilla vaikka aluksi olisi vakuutustarkistaja merkannut konepellinkin vaihdettavaksi.
Kasko maksoi viulut samoin kuin korvaavan auton viikoksi. Siinä ja siinä kait oli ollut päätyä koko riisinkeitin AVK:n pihalle vaikka ajamalla oli korjaamolle molemmat autot tapahtumapaikalta kulkeneet.
Kestävyyden kanssa ei tällä sinällään ole tekemistä, mutta onpahan taas muistutus nykytekniikan ylivertaisuudesta.
W210 E320cdi -02
Entiset:
W210 200cdi -99
W126 300SEL -88
W210 300TD -99
W140 350TD -94
Entiset:
W210 200cdi -99
W126 300SEL -88
W210 300TD -99
W140 350TD -94
Juuri tuon takia ainakin 3.0 d4d:ssä on ohjeistuksena tarkistaa öljysihti jokaisessa öljynvaihdossa, eli ~15tkm välein... (näkyy öljypropun reiästä)
Vuotavan suuttimen huomaa sitä kautta tuurilla ennenkuin aiheutuu vahinkoa koneelle.
Pahasti vuotavan suuttimen kuulee kyllä tyhjäkäynnillä öljykorkkia avaamallakin.
Vuotavan suuttimen huomaa sitä kautta tuurilla ennenkuin aiheutuu vahinkoa koneelle.
Pahasti vuotavan suuttimen kuulee kyllä tyhjäkäynnillä öljykorkkia avaamallakin.
Suo siellä - vetelä täällä Oikeassa olet tuossa materiaalien joustavuuden ja periksi antamisen hyödyntämisessä kolaritilanteessa mutta serkkupoika saa kiittää hengestään Volvon A-pilarin lujuutta ja joustamattomuutta kun auto meni nukahtamisen seurauksena katolleen kiveen.simoks kirjoitti:Saa sitten ne 740 volvomiehet naureskella kun ajoi 50km/h puuhun ja ei mennyt kuin etupuskuri Luoden samalla vääristyneen kuvan turvallisuudesta siinä kovemmassa kolhussa.
Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus
W126 300SD -84 talviunilla.
Triumph Daytona 675.
Yamaha T-Max 500.
EQE työautona.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus
W126 300SD -84 talviunilla.
Triumph Daytona 675.
Yamaha T-Max 500.
EQE työautona.
Myytti murtuu siinä vaiheessa kun uutena kalliita ja teknisesti monimutkaisia Mersuja verrataan vastaaviin Lexuksiin ja halpoja pikkutojoja joihinkin hinnat alkaen -A-malleihin. Avensiksesta ei varmasti mene liikennemerkkitunnistin vikatilaan jne....
Veli katteli hetken aikaa jos ostais Avensiksen. Paljastui että hyvin varusteltuja (xenonit, navigointi, mahdollisesti neliveto) ei juuri ole eikä nelivetoisia ollenkaan. Toyotan ostajille xenonitkin on liian kalliit.

Ex S204 220 CDI A Avantgarde
Vito W639 109 CDI
Vito W639 109 CDI
Xenonit tulee jossain varustemallissa vakiona. Suurin osa myydyistä malleista on ns keskivertoja, joihin ei kuulunut xenonit.
Rakensin huvikseen uuden toyotan auriksen ja avensiksen. Vaikka laitoin varusteita ihan omiksi tarpeiksi hinta jäi kummassakin alle 40 tuhannen euron. Auris oli vielä hybridi.
Xenonien puuttuminen on tuossa meidänkin autossa selkee puute. Mitään tarvikevaloja en ala väsäämään. Katselen hyvät oikeat polttimot ja lisäksi sitten lisävalot.
Uudessa avensiksessa on jälleen puute, josta varsinkin taksirengit kiittää. Käsittääkseni bemarin dieseleihin ei saa automaattia. Vaikuttaa varmasti monen taksiyrittäjän auton valintaan.
No, Mersun valot on oma keskustelun aiheensa. Se viimeöinen 211 omistaja joka meinasi tulla kylkeen voisi tarkastuttaa valonsa ja ostaa edes polttimot umpioihin. Ei ne xenonitkaan onni ja autuus ole.

Hyvä auto paikkaansa Avekin on, ei sen puoleen. Vertailu vaan pitäisi olla reilua, mitä se ei yleensä huoltsikan kahvipöydässä ole. Ottamatta kantaa Toyotan maineeseen pitää Mersusta sanoa että sillä ainakin vielä on maine kestävänä autona. Sain hyvän hinnan omasta 227 tkm ajetusta kun se on kuulemma vähän ajettu. Nykyinen f10 tuskin nauttii samaa luottamusta mutta se lähteekin pihasta varmaan 170-180 tkm ajettuna. Näkyy olevan sen neljä vuotta mitä mulla auto pihassa viihtyy
Ex S204 220 CDI A Avantgarde
Vito W639 109 CDI
Vito W639 109 CDI
Toyotan arkistosta löytyy esitteitä vanhoista malleista.
Tässä avensis 2008 eli sama t27 kuin meillä.
https://www.toyota.fi/download/cms/fifi ... 276151.pdf
Pitää syventyä ajatuksella.
Tässä avensis 2008 eli sama t27 kuin meillä.
https://www.toyota.fi/download/cms/fifi ... 276151.pdf
Pitää syventyä ajatuksella.
Toyota lopettaa dieselit henkilöautoissa.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/toyo ... lehti:c0b6
Mitkä moottorit esimerkiksi Land Cruiseriin, jos eivät enää kehitä itse dieseleitä?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/toyo ... lehti:c0b6
Mitkä moottorit esimerkiksi Land Cruiseriin, jos eivät enää kehitä itse dieseleitä?
Hyrpiidi jonka todellinen kulutus bensaa min. 15L/100km?Pappi kirjoitti:Mitkä moottorit esimerkiksi Land Cruiseriin, jos eivät enää kehitä itse dieseleitä?
Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus
W126 300SD -84 talviunilla.
Triumph Daytona 675.
Yamaha T-Max 500.
EQE työautona.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus
W126 300SD -84 talviunilla.
Triumph Daytona 675.
Yamaha T-Max 500.
EQE työautona.
Tuolla uutimessahan se lukoopi
Myynnin lopettaminen ei koske hyötyajoneuvoja. Land Cruiser -maastoautossa, Hilux-avolavassa ja Proace-pakettiautossa dieselmoottorit säillyvät.
Chevrolet S10 Blazer
Heinolalaisten luonne on siirtosavolaisten itsekeskeisyyttä sekoitettuna itähämäläiseen hitauteen ja umpivittumaisuuteen
Heinolalaisten luonne on siirtosavolaisten itsekeskeisyyttä sekoitettuna itähämäläiseen hitauteen ja umpivittumaisuuteen
- dneproshin
- Viestit: 378
- Liittynyt: 20.10.2013 23:32
- Paikkakunta: Joutseno
Tuo heitto jäi häiritsemään itseäni sen verran, että pakko kommentoida... 50 km/h on kyllä niin kova nopeus, että siinä menee pahasti ruttuun auto kuin auto... Uudemmat yleensä vähemmän siitä kuskin paikan kohdalta ja enemmän konehuoneesta... Ne muinaiset iskunvaimennetut "turvapuskurit" kestävät ehkä sen 5 km/h törmäyksen palautuen vielä muotoonsa. Niiden tarkoituskin lienee lähinnä säästää korjauskustannuksissa pikku parkkipaikkakolhujen jälkeen.JuMu S kirjoitti:Saa sitten ne 740 volvomiehet naureskella kun ajoi 50km/h puuhun ja ei mennyt kuin etupuskuri Luoden samalla vääristyneen kuvan turvallisuudesta siinä kovemmassa kolhussa.
Ja vanhat Volvot eivät todellakaan ole mitään ratakiskoja, ennemminkin olen kuullut sen suuntaista huhua että BMW olisi aikoinaan kehuskellut jäykillä korirakenteillaan - sisäelinten kannalta liian jäykillä siis, kuten myöhemmin on osoittautunut. Volvohan jo 70-luvulla alkoi käyttää hallitusti kokoonpainuvia törmäysvyöhykkeitä:
Mutta silti, 740/940 on ihan paperia verrattuna vaikkapa Aurikseen:
https://www.youtube.com/watch?v=KxPe9IGfchg
Toki 70-luvun kopaksi yllättävän hyvin pärjäsi... Mikä ei kyllä 740:n kuskia lohduta kauheasti siinä vaiheessa, kun on jaloistaan kiinni kolaroidussa kopassa ja bensaa liruttelee joka puolelle... Ja vanhempien eli turvatyynyttömien mallien ollessa kyseessä olet lisäksi taju kankaalla tai oksentelet sekavana kun olet iskenyt pääsi rattiin... Tulipas inhorealistinen kuvaus, täytyneekin ruveta katselemaan nettiautosta itelle turvallisempaa kiesiä tuon 740 tilalle...
Noita yo. videossakin esiintyviä osittaisia etutörmäyksiä, joita sittemmin EuroNCAP:issa alettiin testaamaan, ei tietääkseni vielä oltu otettu huomioon 700-sarjan suunnittelussa. Volvolla vasta seuraavan generaation eli etuvetoisen 850-sarjan yhteydessä esiintyy osittaiseen keulatörmäykseen viittaava termi "spoc generation 1" (severe partial overlap collision).
Summa summarum ja aihetta edes osittain sivuten: Uusien Toyotien(kin) matkustamot kestävät kolareissa kasassa, aivan kuten nykyisin suunnitellaankin. Ja vanhat Volvot ovat kaikkea muuta kuin jäykkiä koriltaan...
MB W163 ML 270 CDI -05
MB W124 200D -89
Volvo 744 GL B200K+M47 -86
Nissan Micra K11 1.3 GX -98
https://www.instagram.com/ccrepairchannel/
https://www.youtube.com/channel/UC8Nz8b ... OjpPikiHrA
MB W124 200D -89
Volvo 744 GL B200K+M47 -86
Nissan Micra K11 1.3 GX -98
https://www.instagram.com/ccrepairchannel/
https://www.youtube.com/channel/UC8Nz8b ... OjpPikiHrA
-
- ja pulla
- Viestit: 63
- Liittynyt: 19.5.2008 20:21
- Paikkakunta: Iisalmi
Tuossa videolla on Yaris joka on pienempi korimalli kuin Auris joka on tyyliin Corolla HB.. Yaris on saanut törmäystestissä 5 tähteä.dneproshin kirjoitti: Mutta silti, 740/940 on ihan paperia verrattuna vaikkapa Aurikseen:
https://www.youtube.com/watch?v=KxPe9IGfchg
-
- aktiivimeseläinen
- Viestit: 1112
- Liittynyt: 26.10.2010 16:17
- Paikkakunta: sonkajärvi
Avokas katsastettu tänään ilman pienintäkään huomautusta... Seuraavaksi pitäis emännän corollaattori leimata, rek.kilven polttimot ovat taas pimeänä... Otin led-polttimot muuhun käyttöön ja unohdin laittaa toiset tilalle... Poika käytti carinan viime viikolla katsastuksessa, ei siitäkään löytynyt mitään sanomista, nyt on hyvä ottaa pois tieliikenne käytöstä, ajaa katokseen talvea odottamaan.
...voi voi kuinka tuo vanha mercedes savuttaa ja kuljettajaa naurattaa niin että kärpäset lentää suuhun...
Tuosta syystä minun nuorempana ihailemani puuratti on Rouvan S80:ssa. Olin aina ihaillut umpipuista ruoria, mutta en uskaltanut sellaista hommata ennen kuin pommirattiin, joten tämä oli toinen Rouvan auton tilauskaavakkeeseen hänen valintojensa lisäksi omin päin lisäämäni rasti. En muista mikä oli se toinen, joten se ei visiin ollut hirveän tärkeää?dneproshin kirjoitti:turvatyynyttömien mallien ollessa kyseessä olet lisäksi taju kankaalla
1988 Yhdysvalloissa 700-sarjan Volvo oli se auto, jonka kuljettajan todennäköisyys kuolla liikenneonnettomuudessa oli kaikkein pienin. Nykyisin kehitys on edennyt niin paljon tuosta, että Seittenneliskanttinen alkaa olla nykyään moottoripyörän tavoin suunnilleen yhtä turvallinen kuin sen kuljettaja
Iso vaalee E200 CDI (S212)
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Aloitetaanpa nyt perheen ensimmäisellä Toyotalla kestotesti. Pojalla (16 v) ollut jo pitkään autokuume ja kesätienestit upotettiin vuoden 2007 Auriskseen, 2,0 d4d koneella. Kun tuohon saa opetuspolkimen asennettua ja opetusluvan kuntoon, niin aletaan kerryttämään kilometrejä.
Tuo mylly ei liene Toyotan parhaimmistoa, mitä nyt nettiä selanneena olen ymmärtänyt. Tästäkin on kone vaihdettu 2014 ja sen jälkeen ajettu 160 tkm. Kai ne vuosien mittaan jotain parannusta mottorin ongelmaan ovat saaneet aikaan? Ainakin vielä käy nätisti.

Niinhän tuo alkoi täälläkin kokeilu. Toki aikanaan olin toiota-mies ihan t-paitoineen kaikkineen, mutta se uskonto meni jo kertaalleen ohi. Nyt sitten tuon automallin myötä tuli hurahdettua uudelleen. Sitimaasturi…;)
Muutama päivä on jo ajeltu ja tuon saisi vaihdettua Kajaanin Hartikaisella päittäin -12 mallin ML:ään, olisi kaikilla varusteilla oleva kurahaara? Menisikö ojasta allikkoon vai ajaisiko sitten tuolla.

jadealer kirjoitti:
Tuolta näyttää D4D öljysihti suutinvuodon jälkeen.
Moottorilla on ajettu 270tkm ja se on nyt korjauskelvoton.
"a.T
LähetäLähetetty: 24.2.2018 0:07 Viestin aihe:
Juuri tuon takia ainakin 3.0 d4d:ssä on ohjeistuksena tarkistaa öljysihti jokaisessa öljynvaihdossa, eli ~15tkm välein... (näkyy öljypropun reiästä)"
Tulipa kurkattua noiden kirjoitusten vuoksi Auriksen öljypumpun sihti.
On kehitys mennyt eteenpäin, -kuten epäilinkin ja ongelma korjattu; jos kerran linjassa on joku tukkeutuva suodatin tai sihti, niin jätetään moinen pois. Eipä ole 2014 2.0 d-4d koneessa mitään imusihtiä, pelkkä putki (ja sekin muovia).
Pihalla puuhastelin ja sitten alkoi kuulua outoa ääntä.
"vroom-vroom-pärrrr-vroom-vroom-pärrrr-VROOM-VROOM-PÄRRR...."
Hetken ehdin jo miettiä, että siinäpä yritetään kovasti suttauttaa, mutta ei inahdustakaan, mutta mikä ihmeen pärinä lopussa kuuluu ? Kolmosen rattaat laatikossa sileinä eikä kuski usko todeksi ?
Eheeiiii, Hiacehan sieltä tuli. Aurausviittoja laittoivat. Varmaan mukavaa hommaa molemmille äijille, toisen istua sivuoven aukossa päivä koipia heilutellen ja ojentaa keppi laitteelle joka sen päristää maahan.
Kaveri kuskin paikalla repii ykkönen-kakkonen-jarrua-ykkönen-kakkonen-jarrua...
Tästä jäljellä tien päähän enää alun toistasataa kiihdytystä.

Re: TOYOTA KESTÄÄ!: Murtakaa myytti, jos pystytte!
Suvussa ollut Prius vaihtui tänään uuden karheeseen Yaris hybridiin. Kävin koeistumassa ja toteamassa että ei uudelle häpeä.
Veljmies ajoi yli 100tkm huonoja teitä priuksella. Nyt kun muutti maalikylille niin vaihtoi tuoreemman kulkineen. Helppo valinta ja hyvitys oli kohdallaan.
Yariksen mittarissa taisi olla 40tkm. Prius lähti vaihtoon 270tkm ajettuna ellen väärin muista.