Kotteroon vaihettu kerran käytetty etuperä, ääni ei ole tällä täysin hävinnyt. Onko kellään tietoa onnistuuko laakerointi, eli löytyykö tarvikelaakereita koska veho ei taida niitä tuntea. Vai olisiko viisaampi tilailla käytetty taas tilalle ja toivoa että toimii? Ed. Omistajan puolesta siis vaihdeltu tuo etuperä. Ja toisekseen ei taida onnistua kotipihalla tuo homma, edellinen etuperän vaihto on veloitettu 8h mikä kuulostaa kyllä ihan oikealta.
Toisaalta toivoisin että ääni olis kartaanin kannatinlaakeri mutta vahva epäilys että se on juuri tuo etuperä. Joskus hyvin vaimeasti vollottaa reilun 80 vauhdissa ja metallista pyörivää ääntä pitää alle 50? Vauhdissa. Aivan sama onko vapaalla vai d asennossa.
Ei kuitenkaan mitään muuta temppuile, ei rutise. Eikä kyllä mielestäni täristäkkään.
Vai olisiko arvon raatilaisilla muita veikkauksia ?
W211 4matic kahina 2007
Eli updatea.
Kylmänä pahimmillaan. Kun ajaa vaikka 20km ääntä hankala erottaa. Sillon sitä ei enää kuule kun ihan hiljasessa vauhdissa, jopa niin ettei sitä ole kukaan muu vielä huomannut kun minä. Kylmänä on taas semmonen rautanen pyörivä kahina että jopa vaimo huomaisi.
Vedättäessä ei pidä ääntä. Vauhtia alle 5kmh: loppuu ääni kun seinään.
Joku jos e-savossa osaisi laittaa kuntoon niin saa vinkata.

Omani ei neliveto ole, mutta kuulostaa vahvasti kannatinlaakerilta ellei ole jo vaihdettu. samat oireet oli itselläkin, tosin metallinen hankaus kuului pahimmillaan 40km/h vauhdissa eikä ollut vaikutusta oliko veto päällä vaiko lipui vapaalla kylmänä rohina oli tosissaan sitä luokkaa että aina söi miestä
aluksi kuulosti vahvasti että perästä se ääni tulee, ei kuitenkaan ääni muuttunut miksikään öljyjen vaihdolla niin päätin kokeilla kannatinlaakerin vaihtoa ja sehän tepsi. koko hässäkkä missä tulee laakeri+kumi ei tainnut olla kuin vajaa 50e, diy vaihto vain meni mönkään itsellä kun vanha oli niin jumissa että piti käyttää pajalla prässissä vanhan pois saamiseksi
huomattavasti halvempi remontti kuin perä ja on sitten siltäkin osin kunnossa, mikäli ei satu tokenemaan.

Ite kun tekkee saa sellasen kun sattuu tulemaan.