Kerran olen nähnyt soviterenkaan aiheuttavan heittoa,isäukko oli onnistunut jättämään napaan kesävanteen soviteholkin kiinni ja siihen talvivanne päälle.Ei mennyt joka kohdasta pohjaan asti niin heitto oli silminnähtävää kyllä.
Kuulun siihen koulukuntaan jossa soviteholkki on asennusta varten,pulteilla keskitetään.
Orkkisvanteiden keskireikä väljä
- Easy Rider
- hupimestari
- Viestit: 8062
- Liittynyt: 05.7.2007 19:15
- Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla
Raskaalla kalustolla rumpujarrullisen ohjaavan akselin mutterit tulee kiristää tasaisesti ja maltilla jarrun ollessa vapaana, ettei rumpu ravistele jarrutellessa mentyään kiristyksestä kieroon. Ts. ristiin ja momenttiavaimella. Näinhän tulisi aina menetellä, mutta käytäntö ja kokemus osoittaa, että muut voi kiristää järjen kanssa kireämmällekin mutterimopolla.
Noh, viikko sitten taas tapaus jossa korjausmaalatut vanteet "irti" (momentilla?) kiristyksen jälkeen. Jälkikiristyksestä ei muka tietoakaan ja napa jo kulunut väljäksi.
Paksu maali välissä ja hellä kiristys, ei ne pysy. Olivat kuljetusliikkeen maalaamat ja siellä tallilla alle laitetut.
Joskus luettiin kun oli kehätiellä pomppinut iso etupyörä aidan yli vastapalloon ja tappoi tuoreen nuoren äidin lapsineen mentyään viimalasista sisään.
Vaikkakin yleensä raskaan pyörän osittaisestakin irtoamisesta kulunut vanne ja napa uusitaan ja tuleekin uusia, voidaan täysin suoralle napalevylle kiinnittää ehjä vanne manuaalisesti keskittäen täysin luotettavasti, vaikka keskireikä ei enää keskitäkään. Se kun ei kanna kuormaa. Näin ei silti tule toimia. Jos henkilöauton kartiopultinreikäinen vanne on ehjä kuten kiinnitystarvikkeet, keskittyy sekin, jopa helpommin.
Nyt jos kyseessä on alkuperäisvanteet ja keskireikä on rankasti väljä, herää kysymys että onko nuo joskus olleet irtoamassa tai irronneet. Silloin voi koko vanteen napatasokin olla muuta kuin suora, pulteista puhumattakaan.
Onko osanumero ja tähti? Ettei oo replikat?
Noh, viikko sitten taas tapaus jossa korjausmaalatut vanteet "irti" (momentilla?) kiristyksen jälkeen. Jälkikiristyksestä ei muka tietoakaan ja napa jo kulunut väljäksi.

Joskus luettiin kun oli kehätiellä pomppinut iso etupyörä aidan yli vastapalloon ja tappoi tuoreen nuoren äidin lapsineen mentyään viimalasista sisään.
Vaikkakin yleensä raskaan pyörän osittaisestakin irtoamisesta kulunut vanne ja napa uusitaan ja tuleekin uusia, voidaan täysin suoralle napalevylle kiinnittää ehjä vanne manuaalisesti keskittäen täysin luotettavasti, vaikka keskireikä ei enää keskitäkään. Se kun ei kanna kuormaa. Näin ei silti tule toimia. Jos henkilöauton kartiopultinreikäinen vanne on ehjä kuten kiinnitystarvikkeet, keskittyy sekin, jopa helpommin.

Nyt jos kyseessä on alkuperäisvanteet ja keskireikä on rankasti väljä, herää kysymys että onko nuo joskus olleet irtoamassa tai irronneet. Silloin voi koko vanteen napatasokin olla muuta kuin suora, pulteista puhumattakaan.

Onko osanumero ja tähti? Ettei oo replikat?
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
Parissa reiässä näkyvissä kierteen aiheuttama painauma, eli onhan ne löysällä alla pyörähdellyt, tasopinta tosin suora eikä sivuttaista heittoa ole. Ihan tähdellinen varaosanumero löytyy elikkäs ihan originellia tavaraa on. Tosiaan tasaantui het huomattavasti sillä aluteippi/erittäin huolellinen hissukseen tehty asennus kombinaatiolla.
Kokeilimpa tossa ohimennen pyöritellä ilmassa nurkkaa kun vanteet ristiin paiskasi. Huomattavasti pienempi pystyheitto. Näköjään navassa pieni heitto on, sinänsä outoa kun alle vuosi sitten olkavarsi/laakeri/napa just tuonne tuli vaihdettua. Heittokelloa ei ollut käytössä mutta ei mitenkään suuri heitto, sen verran et just huomas. Oleellista lie se ettei peltivanteella renkaassa pystyheittoa tuossa nurkassa näkynyt, ei navan pieni heitto lie siis merkittävä tekijä. Joka tapauksessa, selvästi väljä keskireikä ainakin hankaloittaa asentamista. Liekö tosiaan niin et kunnolliset kartiopultit ja niille tarkoitetut vanteet keskittää itsensä helpommin kuin pallolla varustetut.
Aikasemmin AK47 tuosta alustasta kysäsi. Kaikkihan on uusittu, kaikki kireellä mutta jotenkin se kuskin takanurkka mietitty kun ei siellä oleva pieni heitto pitäis ajossa tulla läpi. Löyty sieltä välys, paikasta mistä ei oo tullut mieleen edes etsiä: vakaajan korikiinnike tai oikeammin korin pohja antaa myöten
Toisin sanoen, ennenkuin takavakaja kuskin puolella tekee mitään antaa kori muutaman millin perikse 