320CE mystinen sammuilu

Katso myös W201.
Vastaa Viestiin
Niko200
Viestit: 19
Liittynyt: 11.6.2012 5:11

320CE mystinen sammuilu

Viesti Kirjoittaja Niko200 »

Tervehdys foorumille!

Auto on siis 320CE vuosimallia -93, automaatti ja ajettu nyt noin 206000. Auto on nyt jonkin aikaa tehnyt semmoista,
että se sammuu kun hidastetaan vauhtia pikkuhiljaa esim. siirrytään pois moottoritieltä ja annetaan liukua kaasua painamatta ja
kun tähän päälle aletaan jarruttaa reippaammin niin auto vain sammuu ja lähtee kuitenkin joka kerta ensimmäisellä käyntiin ilman pienintäkään epäröintiä.

Tilanteet joissa auto on sammunut ovat yleensä olleet liikenneympyrään tultaessa, työmatkalla olevassa alamäen alapäässä olevassa jyrkässä risteyksessä ja tuommoisissa
moottoritien rampeissa joissa joudutaan enemmän vauhtia hidastamaan.
Auto on käynyt parissa eri mersuun erikoistuneessa huollossa eikä kumpikaan ole löytänyt mitään mikä voisi tätä aiheuttaa.
Toinen vaihtoi autoon kampiakselin asentotunnistimen ja toinen vain totesi että moottorinjohtosarja on huono mutta eivät osanneet sanoa vaikuttaako asiaan.

Auto on ollut perheessä nyt vuoden ja itse olen ajellut sillä kesän alusta ja tuossa heinäkuun lopulla asentelin autoon uudet kaiuttimet vakiopaikoille ja uuden mankan ja vahvistimen.
Tämän jälkeen ongelmat ovat alkaneet mutta en kyllä näy siinäkään selvää yhteyttä. Osaisiko joku auttaa asiassa?
Avatar
AK47
aktiivimeseläinen
Viestit: 5982
Liittynyt: 19.2.2007 23:05
Paikkakunta: 08/09

Re: 320CE mystinen sammuilu

Viesti Kirjoittaja AK47 »

Niko200 kirjoitti:Tervehdys foorumille!

Auto on siis 320CE vuosimallia -93, automaatti ja ajettu nyt noin 206000. Auto on nyt jonkin aikaa tehnyt semmoista,
että se sammuu kun hidastetaan vauhtia pikkuhiljaa esim. siirrytään pois moottoritieltä ja annetaan liukua kaasua painamatta ja
kun tähän päälle aletaan jarruttaa reippaammin niin auto vain sammuu ja lähtee kuitenkin joka kerta ensimmäisellä käyntiin ilman pienintäkään epäröintiä.

Tilanteet joissa auto on sammunut ovat yleensä olleet liikenneympyrään tultaessa, työmatkalla olevassa alamäen alapäässä olevassa jyrkässä risteyksessä ja tuommoisissa
moottoritien rampeissa joissa joudutaan enemmän vauhtia hidastamaan.
Auto on käynyt parissa eri mersuun erikoistuneessa huollossa eikä kumpikaan ole löytänyt mitään mikä voisi tätä aiheuttaa.
Toinen vaihtoi autoon kampiakselin asentotunnistimen ja toinen vain totesi että moottorinjohtosarja on huono mutta eivät osanneet sanoa vaikuttaako asiaan.

Auto on ollut perheessä nyt vuoden ja itse olen ajellut sillä kesän alusta ja tuossa heinäkuun lopulla asentelin autoon uudet kaiuttimet vakiopaikoille ja uuden mankan ja vahvistimen.
Tämän jälkeen ongelmat ovat alkaneet mutta en kyllä näy siinäkään selvää yhteyttä. Osaisiko joku auttaa asiassa?
Mulla teki tenavatähti samantyylistä, aina samassa mutkassa joka tiukka oikea, sammui tai vastaavassa ajo tilanteessa (n 5-10 kertaa). Syy oli polttoainepumpun relen juotos joka oli murtunut. Kai se rele painoi niin paljon että kiihtyvyys tai hidastuvuus sai aikaan jonkinlaisen katkoksen, ikään kuin osaan olisi koskenut kun ajoi mutkaan tai töyssyyn. Lopult auto hyytyi pari kertaa suoralla ja sit jäi kotipitzan pihaan pysyvästi ennen relen juottamista.

w202 teki myös samaa aina Karkkilan abc:n uloimmalle mittarille ajettaessa (n 5 kertaa) Syy ei selvinny.

Erikoisia tällaiset ja vika voi olla melkein missä päin autoa vaan.

Toi auto on sen ikäinen että kannattaa katsella ne yj relen ja pa-pumpun relen juotoksen ilman sammumisoireitakin. juottaminen lyijyllisellä tinalla ja ensin vanhat pois ja puhdistus ja sitten kunnolla juottaminen ja hartsin poisto ja lakkaus.

Anttilan kympinkopasta 1992 ostetulla kolvilla vanhan tinan sulattaminen ei ole korjauta vaan tuhoamista.

Miten ke-jetin potikan kunto?
Herrasmies ei kahta vaihda - Toinen on Mersu ja toinen on vaihde.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W124 moottori”