OM606 koneessa jäähdytinnesteen kiertohäiriö.
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti

Moi. En oikein keksinyt mihin alueelle kysymyksen laittaisin, mutta korjatkaa oikeaan paikkaan jos on tarvetta.
Auto W124 coupe vm90. Vaihdettu OM606 kone ja rakennettu holset hx52, mynä 7mm ym..
Pari päivää sitten kävi näin. Pakkasta noin 5 astetta ja töistä kotiin ajaessa huomasin isolle tielle lähtiessäni, että lämmöt nousee hieman yli puolenvälin. Tällöin huomasin myös, että sisälle puhaltaa aivan kylmää, vaikka lämpötilasäädöt on täysin kuumalla. Pysähdyin p-paikalle ja käyttelin tyhjäkäynnillä, jolloin lämmöt jatkoivat hitaasti nousuaan. Syylärin ylä- ja alavesiletkut olivat haaleita. Lämpöjen saavutettua reilu 90 astetta, sammutin moottorin ja hinasimme auton kotiin. Kotona tarkistin jäähdytysnestepinnan tason, ei vajausta
Ihan aluksi valutin jäähdytinnesteet pihalle ja sieltä tuli melko ruosteista nestettä. Huuhtelin vedellä järjestelmää aika reilusti ja laitoin uudet nesteet sisään. Käyttelin autoa paikallaan noin 10min kunnes lämmöt taas hitaasti saavuttivat reilu 90 astetta. Tänä aikana ylä- ja alavesiletkut eivät lämmenneet oikeastaan lainkaan, eikä sisälle puhaltanut havaittavasti lämpöisempää kuin ihan kylmänäkään. Lisäilin nestettä sitä mukaa kun ilmat järjestelmästä poistuivat. Pinnan vakiinnuttua tarkasteliln pintaa --> ei poreilua tai kuohumista tms. Öljykorkissa ja öljytikussa ei mitään poikkeavaa.
Avasin vesipumpun ja termarin. Vesipumppu silminnähden ihan hyvässä kunnossa. Siivissä ihan pieniä rösöjä/jälkiä jostain skeidasta joka on kulkenut pumpun läpi. Testasin termostaatin kattilassa. Pysyy melkein auki noin 80 asteessa, joka kuuluukin olla avauslämpötila.
Huuhtelin vielä kerran järjestelmää havaitakseni mahdollisia tukoksia koneessa. Vesi tulee hyvin nopeasti ja kevyesti koneen läpi. Sama syylärissä. Huuhtelin lopuksi vielä jäähdytinnesteellä, ettei rupea ruostumaan.
Mitä tutkia seuraavaksi? Onko termostaatti ollut jumissa ja irronnut kun sitä on kolauteltu ja väännelty avattaessa? Lämpömittarin toiminta näyttää ja tuntuu ihan loogiselta, niin sitäkin on paha epäillä. Ja toki jotain on vialla, kun ei puhalla sisälle lämmintä, eikä syylärillekään mene lämmintä vettä ollenkaan. Oonko vaa ihan tyhmä ku en keksi mikä tässä on? Kiitos jos joku jaksaa lukea läpi ja esittää omaa näkemystä asiasta! Ja sanokaa tosiaan jos on parempi olla jossain toisessa aihealueessa.

Viimeksi muokannut kukkalapio, 23.10.2014 17:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kyllä mä veikkaisin silti termaria.
Yks tämmönen konsti on järjestelmän putsaamiseen, itse käytin viimeksi eilen menestyksellä: termari pois, keula tukkoon, mahdollinen sähköflekti irti. Vedet koneeseen, käyttö lämpimäksi, laske tyhjäksi. Tän jälkeen täytä järjestelmä LÄMPIMÄLLÄ vedellä ja taas käytät lämpimäksi + vedet pihalle. Tee tää niin monta kertaa että ulostuleva tavara on aivan kirkasta. Itselläni meni kuutisenkymmentä litraa 14 litran nestetilavuudella varustettuun systeemiin. Mitään sivuseuraamuksia tästä ei ollut ja nyt tavara on aivan kirkasta. Tai no sellanen sivuvaikutus oli, että lämmityslaitteen teho tuntui moninkertaistuvan.
edit; ai niin, tässä mun tapauksessa oli sinänsä ihan samat oireet. Alkoi käyttäytyä ilmojen kylmettyä kuin termostaatti jumittaisi. Termari irrallaan tuntui kuitenkin liikkuvan ihan kepoisasti, eikä jumittanut ajossakaan joka kerta. Kattilaan en jaksanut nakata, laitoin suosiolla uuden kun vanha näytti siinä määrin sakkaa lävitseen saaneelta.

Tossa on vaan se ärsyttävä ettei huvikseen viittis vaihtaa termaria kun se on kiinteänä siinä kaulassa. Uusi toimitetaan irrallisena. Kaula + irtotermari maksaa yli 60e. Saattaisi toki onnistua vaihtaa uudesta termarista pelkästään jousi+lautanen ni pääsisi 40e halvemmalla. Tästä kokemuksia?
Selvennätkö onre vielä hieman tota putsaustaktiikkaasi? Niinkö että termari pois, rätti tilalle ja ylävesiletku irti ja tukkii letkun rätillä?
Ja oliko sulla oireena myös se ettei sisälle tullut lämmintä lainkaan? Tietty voi ajatella että mulla närhenmunat jumissa, mutta epätodennäköistä ois että ne ja termari jumittais samana hetkenä.. Eikös kuitenkin termari kiinnikin pitäis tulla sisälle lämmin?

Nythän on niin että mahdollinen termostaattivika ei vaikuttaisi lämmityslaitteeseen mitenkään ennen kuin lämpö olisi niin ylhäällä että nesteet kiehuu.
Voisi veikata jotain tukkeutumista lämmityslaitekierrossa, magneettiventtiilit jumissa erityisesti jos ilmastoitu malli ... tai jotain. Pakkasneste ei liene niin "ohutta" että jäätyisi ?
Ylä- ja alavesiletkujen lämpenemistä ei ole koskaan tarvinnut mistään kokeilla.

wiimax.fi
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Alkuperäisestä pakkasnesteestä en tiedä ja itsekin sitä vähän epäilin ensin. Kuitenkin oireet oli ihan samat paikallaan käytettäessä ja uusilla -36 asteen pakkasnesteillä.
Ei oo ilmastoitu malli. Ja magneettiventtiilien tukkeutuminen ei kait voi vaikuttaa mitenkään moottorin ylilämpenemiseen? Eli silloin tässä olisi samaan aikaan tullu kaksi eri vikaa.
Ps. Melko nopeesti heräs keskustelua!
Ei oo ilmastoitu malli. Ja magneettiventtiilien tukkeutuminen ei kait voi vaikuttaa mitenkään moottorin ylilämpenemiseen? Eli silloin tässä olisi samaan aikaan tullu kaksi eri vikaa.
Ps. Melko nopeesti heräs keskustelua!
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Vesipumppu on siis irti ja mun silmään täysin kunnossa. Vähän tahmea sitä on pyörittää, mutta kävin kaupassa kokeilemassa uutta ja ihan samanlainen seki oli.
Lämmöt nousee varmasti ylemmäs kuin ennen.
En tiedä yhtään onkohan tuossa edes enää koko sähköistä kiertovesipumppua. Jos on ni tietty rikki mutta senhän ei pitäis muuta toimintaa sekottaa?

Jos yllä ja alavesi letku on samanlämpöisiä, ei syylari tee mitään, eli joko se on moro tai vesi ei kierrä ollenkaan eli vesipumppu tai termari
Levannon We(l)ho
------------------
Unimog 421 -70
W 108 280 SE -70
Unimog 416 DoKa -75
W 124 300 D -86 iceuseonly
Unimog U1700L -86
W 463 250 GDT -91
W 124 300 E 24V CE Cabr -93
Atego -00
W 218 250 CDI -15
W 213 e 220 d All Terrain -17
------------------
Unimog 421 -70
W 108 280 SE -70
Unimog 416 DoKa -75
W 124 300 D -86 iceuseonly
Unimog U1700L -86
W 463 250 GDT -91
W 124 300 E 24V CE Cabr -93
Atego -00
W 218 250 CDI -15
W 213 e 220 d All Terrain -17
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Oudolta vaan tuntuu vaihtaa termari joka toimii normaalisti kattilassa. Mutta eipä näistä koskaan tiedä. Onhan mahdollisuus että se on ollut jumissa. Mutta siinä tapauksessa tosiaan tuntuu niin hämärälle että närhenmunat ois jumittanu just samaa aikaa. Ja ennen sisälle on puhaltanut heti lämmintä ku lämpöviisari on vähänki noussu. Lämmöt 80 asteessa sisälle on tullut _kuumaa_ ilmaa. Eli munat on toiminu tosi hyvin ainaki ennen.
Ilmainen vaihtoehto ois tietty putsailla vielä järjestelmää, kasata ja testata vielä kerran.

- Väsynyt Mies
- Tolokun mies
- Viestit: 1359
- Liittynyt: 22.5.2007 21:55
- Paikkakunta: Kotka
Työn puolesta olen pari kertaa törmännyt tilanteeseen, jossa vesipumppu on päällepäin näyttänyt ehjältä, mutta vesipyörän rymppi on löystynyt. Vesipyörä on vaikuttanut tarkasteltaessa olevan kiinni akselissaan, mutta jäähdytysnesteen lämmetessä rymppikiinnitys on löystynyt sen verran, että vesipyörä on lakannut pyörimästä. Tämä tosin on ollut raskaankaluston puolella Scanian moottoreissa.
Välillä vähän vastoinkäymisiä ja sitten taas pettymyksiä.
Nyk.
X204.984
S203.246
Ex.
S202.078
S210.261
Nyk.
X204.984
S203.246
Ex.
S202.078
S210.261
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
- Väsynyt Mies
- Tolokun mies
- Viestit: 1359
- Liittynyt: 22.5.2007 21:55
- Paikkakunta: Kotka
Varmaan riittää, jos kuumailmapuhaltimella lämmität ne siivet noin 100 asteiseksi.kukkalapio kirjoitti:Ok. Kokeilen siis vielä keittää pumpun kuumaksi ja sitte pihdeillä vääntää laipasta ja siivistä.
Välillä vähän vastoinkäymisiä ja sitten taas pettymyksiä.
Nyk.
X204.984
S203.246
Ex.
S202.078
S210.261
Nyk.
X204.984
S203.246
Ex.
S202.078
S210.261
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Oli muuten tosiaan sitten hassun näköinen kyseisen vehkeen termari. Kopan putkessa tais olla numerosarja 606 203 eikä mitään muuta, termarin alalautasessa 605 203 xx xx jota ei yksikään ohjelma tunnistanut. 80 asteinen se kuitenkin oli Ja melkolailla kiinteän näköinen kaulaan, ei se ainakaan hevillä irronnut kopastaan vaikka minkä yritteli.
Jos sulla kukkalapio oli sen termarin lautasen numerosarjan loppuosa siinä jossain niin voidaan katella vähän paremmilla ohjelmilla ja useammilla silmäpareilla jos löydettäisiin siihen korvaava halvemmalla kuin Mega-auto?
Sen muuten sen kiertovesipumpun testaa helposti ja nopeasti. Jos sulla vaan on systeemi tyhjä niin nykäset sen pumpun irti siitä letkujen välistä ja länttäset pieneen kipolliseen vettä, ruokit suoraan 12V akulta napoihin ja kerrot sitten meillekin liikkuuko neste.
Närhenmunille en muista oliko mitään helppoa fiksua keinoa tarkistaa toiminta? Muistaako muut?
Niin ja terveisiä sieltä motonetin tiskin takaa

® Mesen linttaklubi
- Kiire on köyhyyden merkki
Linttaristin haltija 24.11.2012 ->
- Kiire on köyhyyden merkki
Linttaristin haltija 24.11.2012 ->
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Testaa toki. Testaa se kiertovesipumppu samalla. Melkeinpä jo pelkästään hyppynaruilla suoraan akusta virtaa ruokittuna kiertopumpulle tunnet ja kuulet huriseeko se laisinkaan, jos ei niin yksi vika on löytynyt. Jos hurisee niin sitten pitää irroittaa ja testata siirtääkö se nestettä laisinkaan
Jos sitä uutta termaria tai muuta osaa aletaan etsimään niin kotikoneelta multa ja muilta löytyy paremmat ohjelmat kaiveskella sopivaa kuin suurimmilta osin varaosaputiikeilta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja ainakin se tietotaito kaiveskella niitä
Kolmeen päivään ei muuten meikäläistä löydä taas tiskin takaa, mulla on ansaittu pitkä viikonloppuvapaa joten sulkeudun omaan talliin hinkkaamaan taas jotain väärän merkkistä saksalaista uuteen kiiltoon Toki saa tulla siellä käymään jos juttuseuraa kaipaa ja vertaistukea, on siellä oma projektikin surullisessa kunnossa levällään niin ei ole niin yksinäinen olo jos oma tähdellinen on levällään
Jos sitä uutta termaria tai muuta osaa aletaan etsimään niin kotikoneelta multa ja muilta löytyy paremmat ohjelmat kaiveskella sopivaa kuin suurimmilta osin varaosaputiikeilta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja ainakin se tietotaito kaiveskella niitä
Kolmeen päivään ei muuten meikäläistä löydä taas tiskin takaa, mulla on ansaittu pitkä viikonloppuvapaa joten sulkeudun omaan talliin hinkkaamaan taas jotain väärän merkkistä saksalaista uuteen kiiltoon Toki saa tulla siellä käymään jos juttuseuraa kaipaa ja vertaistukea, on siellä oma projektikin surullisessa kunnossa levällään niin ei ole niin yksinäinen olo jos oma tähdellinen on levällään
® Mesen linttaklubi
- Kiire on köyhyyden merkki
Linttaristin haltija 24.11.2012 ->
- Kiire on köyhyyden merkki
Linttaristin haltija 24.11.2012 ->
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Vesipumppua lämmitetty kiehuvassa vedessä ja väännelty käsin siivistä pitäen laipasta kiinni pihdeillä. Ei luista. Ei yhtään! Kyllä sitä aika kovaa sai käsinkin väännettyä kun rätti pehmentämässä otetta ettei tuu palovammoja.
Termarin jousi ja lautaset, eli sisukset purettu pois.
Närhenmunat puhdistettu. Ei vaikuttanu olleen jumissa.
Kiertovesipumppua en löytäny äkkiseltään. Missä sen kuuluis olla?
Termari ja pumppu kiinni. Seuraavaksi tässä parin tunnin sisään menen kasaamaan loput eli syyläri ym kiinni ja testaan toimiiko.
Termarin jousi ja lautaset, eli sisukset purettu pois.
Närhenmunat puhdistettu. Ei vaikuttanu olleen jumissa.
Kiertovesipumppua en löytäny äkkiseltään. Missä sen kuuluis olla?
Termari ja pumppu kiinni. Seuraavaksi tässä parin tunnin sisään menen kasaamaan loput eli syyläri ym kiinni ja testaan toimiiko.
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Noniin. Vastoin mun järkeä vika oli kuin olikin kait termostaatissa. Nyt kun termostaatin sisukset puuttuvat, vesi kiertää oikein hienosti! Nyt lämmöt nousee paikallaan lähelle puoliväliä, mutta ajettaessa nollakelissä laskee reilusti. Sisällekin tulee koneen lämpöjen mukaan lämmintä. Kävin mega-autosta nyt kuitenki hakee termarin + jalan, koska sieltä saatavassa termarissa pelkkä jousi+lautaset on erilaisia, eikä ne kävis tohon edelliseen termariin. Kuitenki tämä uusi termari on 85 asteinen. Edellinen oli 80 asteinen. Ei kait tolla mitään suurta merkitystä ole? Jos on ni vastatkaa nopeesti etten ehi laittaa sitä kiinni.
-
- Viestit: 61
- Liittynyt: 07.10.2014 21:48
- Paikkakunta: lahti
Ettei homma ois niin yksinkertainen.. Uusi termari sisässä. Sisälle EI puhalla lämmintä OLLENKAAN. Koneen lämmöistäkään en ihan täyttä varmuutta osaa sanoa pienen testailun jälkeen. Pitää huomenna testailla lisää, mutta mittarin mukaan pitää kyllä yli 85 asteessa ja jotenki aaltoilee kummasti. Jospa ois vaan vielä ilmaa.. ..toivottavasti.. Mutta millä saada sisälle lämmin? Närhenmunat putsattu ja piuha irti eli pitäs koko ajan tulla kuumaa.