Kun on tullut notkuttua enemmälti vain tuolla naapurifoorumilla, niin eikös sitä pidä aina silloin tällöin laajentaa tajuntaa. Eikun perk... Siis laajentaa näkökantaansa. Ni aattelin sitten, että voishan sitä tännekin jotain hönöttää.
Asiaan. Kaksi vuotta sitten eräänä elokuisena iltana selailin nettiautoa, josta silmääni sattui vuosimallin 1982 Mercedes-Benz 300d. Lueskelin rauhassa ilmoituksen ja katselin kuvat ja sitten lausuin vaimolle, että nytpä olisi myynnissä sellanen auto siihen hintaan, että ostaa pitäisi. Vaikka ei tarvitsisikaan. Eikä olis kaukana edes. Naiset osaa aina toisinaan yllättää, niin rouva tuolloinkin, lausumalla: "No mikset sitte osta?" Täh, mitä nä sanoit?
Seuraavana päivänä sitten soitto ja sovittiin, että tulen katsomaan. Eikä se siihen katsomiseen jäänyt:
Siinä se on uudessa kodissaan, meidän pihassa.
Sittenhän siitä piti alkaa tehdä enemmän omaan silmään miellyttävää. Eräältä tutulta olin vuosien kinuamisen jälkeen saanut ostettua vanteet, siis nämä:
Nuohan ehtivät olla kesän jopa Väyrysen alla, mutta tiesin jo silloin niiden olevan vain välietapilla johonkin sellaiseen, johon ne oikeasti käyvät. Ja eikun rillat vanhuksen alle:
Niinpä, ei hääviltä näytä...
Suorastaan surkuhupaisa. Nuo suokumit heivattiin hiiteen ja piakkoin tämän jälkeen Kusti polki ja toi ohipolkiessaan paketin. Sen paketin sisällön asennuksen jälkeen näytti jo vähän paremmalta:
Tuommoisena sillä surruuteltiin ensimmäinen syksy. Talvi tuli, vaan eipä tuonut tullessaan mitään yllätyksiä. Vanhus vei aina perille, kun liikkumisen tarpeessa oltiin. Katsastuksestakin meni läpi, niin kuin ei mitään. Tuli kevät ja nyt kun vanteille oli olemassa auto, niin vanteethan piti tieten laittaa kuntoon:
Sitten niille tuli hommattua sopivan kokoset renkaat ja taakse vielä tuumainen spaceri:
Ja sitten eikun jälleen kesäpyörät alle.:
No sitten, kun viime kesän kelejä muistelee, niin lämmintähän sillon oli. Alkoi tappelu mystisen lämpeämisen kanssa. Ei se nyt niin hirveän vakavaa ollut, mutta satasta lujempaa ei voinut motarilla ajaa, muuten tempaisi lämmöt toiselle sadalle. Siihen vaivaan vaihdettiin syyläri ja visko. Sitten termari. Sitten huuhdeltiin sitruunahapolla nestekierto. Eikä auta, ei sitten mikään. Vesipumppu oli suunnilleen ainoa mitä ei kokeiltu vaihtaa. Siihen se homma jäi, kun muutenkin oli hiipinyt ajatuksiin häivähdys pienestä lisävoimasta.
Tuo lämpöjuttu oli korsi, joka katkaisi kamelin selän ja tein päätöksen tehdä autoon tekniikanvaihdon. Valinta oli loppujen lopuksi aika helppo. Järkevämpi olis ollut varmaan runtata laakista sinne OM606, mutta taloudellisista syistä päädyin OM603:een. Sitä sitten alettiin etsiskelemään, talvella vähän aktiivisemmin. Talvella piti sitten jo vähän askarrellakin, kytkimen painelaakeri alkoi ulvoa. Sitten mykistyi akku. Sekin katsastusdiktaattori ei antanut kuin neljä viikkoa ajoaikaa vuoden sijaan, kun ei mielestään löytänyt tarpeeksi tehoja takajarruista. Mokoma natsi.
Vaikka miten ahkerasti Sergeyn kanssa etsittiin elimenluovuttajaa Ruotsista, niin joko ne oli sysipaskoja tai omistaja oli tyypillinen Svante, eikä suostunut myymään kultamunaansa suomipojalle. Sitten löyty tänä keväänä ihan Suomesta eräs "yksilö". Sehän se tuli hommattua. Menin sitä sitten eräänä sateisena kevätpäivänä etelä-Suomesta hakemaan. Ei mennyt ihan putkeen sekään reissu.
Ensin hävis laatikosta vaihteet
lisää öljyä. Toimii. Sitten valui nesteet tienposkeen. Ei mitään muuta vaihtoehtoa, kuin paikkausainetta syyläriin. Sitten possahti ylävesiletkun kiinnike. No se paikattiin parin paikallisen Mersumiehen avustuksella (vieläkin meinaa ruveta itkettämään, kun ajattelee miten hienojakin ihmisiä tähän maahan mahtuu...). Sitten tultiin vajaata kahdeksaakymppiä lämmityslaite täysillä huutaen Hyvinkäältä lähelle Kuopiota. Sitten piti pysähtyä oikomaan koipia. Kun jatkoin matkaa lämppärin moottori olikin vaiennut kuin se viulu siinä laulussa. Loput parikymmentä kilometriä Kuopioon tultiin moottoritietä pitkin hätävilkut päällä kuuttakymppiä aina muutaman kilometrin jälkeen nestettä paisariin lisäten. Yöllä pikainen ja hätäinen korjaus ja aamulla nilkuttaen loput 50km kotiin. Vaimo oli iloinen. 
Kaikenmoisten kiireiden ja vitutuksen ja muun sonnan pakottamana tuo elimenluovuttajaromu seisoikin sitten pihassa koko kesän koskemattomana. Sitten tuossa joku aika sitten sain sen verran tormistauduttua, että kiskoimma siitä naapurin kanssa koneen ja laatikon lattialle. Männä viikolla sitten aloin purkamaan sitä konetta varmana siitä, että löydän ainakin palaneen kannentiivisteen tai jos oikein on tuuria, niin haljenneen kannen. No kannesta en osaa vielä sanoa, mutta kannentiiviste oli ehjä.
Nyt sekin rojekti on siinä vaiheessa, että se 603:n on TÄYSIN muttereina ja pultteina tuolla asennuspaikan lattialla. Alakerta laakeroidaan uudestaan, sekä männät rengastetaan. Porausta tai mäntien uusimista yritetään välttää, sekin tietysti tehdään jos on pakko. Toisella foorumilla onkin dealer antanut hyviä neuvoja ja vinkkejä, muista ei sitten paljon ole apua ollutkaan.
Mitä tuolle koneelle sitten jatkossa tapahtuu? Jahka se saadaan kasaan, käytämmä ahtimen FinTurbolla, joka sorvaa siitä pesän isommaksi ja laittaa luonnollisesti sitten paremmat siivet. Keulalle laitamma niin suuren coolerin kuin sinne on mahdollista saada sopimaan. Pumpusta ruuvaamma kaiken vakiotapeilla saatavan irti. Näillä eväillä pääsemmä luultavasti tuonne 200hv:n korville, joka alkaa olla laillisen ylärajoilla. Se riittää. Ainakin toistaiseksi.
Tulen täällä kyselemään paljon ja kaikennäköistä liittyen tuohon tekniikanvaihtohommaan. Monen mielestä varmasti jopa itsestäänselvyyksiäkin. Kuviakin tulee varmasti jatkossakin. Kerron myös auton oikuista tai vaiheista noin muutenkin.
Ai niin. Hauskaahan tässä hommassa on se, että monimutkaisin mekaaninen laite, jonka olen ennen tätä projektia atomeiksi purkanut, on vuosimallin 1984 Tunturi Tigerin kone. Tänä keväänä olin pakotettu purkamaan yläkerran John Deere 6400 maataloustraktorin koneesta, mutta siinäpä ne sitte.
Että tältä pohjalta tässä mennään...
Nyttenkään ole tulipellin ja koneen välissä niin kauhiasti tilaa.
