Ostin S202:n, mitäs nyt?
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
Ostin S202:n, mitäs nyt?
Terve mesemiehet (ja -naiset),
Tarkoitus oli vaihtaa kolme vuotta vanha Hemi 300C sedan toisen mukulan synnyttyä johonkin hieman käytännöllisempään ja halvempaan, mutta about samanikäiseen perheautoon. Katselin kuukauden verran järkeviä vaihtoehtoja, kunnes vaimon järkytykseksi viime viikonloppuna tuli hommattua heräteostoksena 12 vuotta vanha MB C240 Sport farkku automaatilla. Miten hemmetissä tässä taas näin kävi? No, vuosimalli on 2000 ja kilometrejä alle 150 000. Mekaanisesti tuntuisi kaikki olevan enemmän tai vähemmän kunnossa. Hinta oli kohtuullinen.
Ajokokemuksia ei paljoa vielä ole, kun työt painaa päälle. Mersu-kokemukset rajoittuvat muutenkin Eemelin alustaan ja vaihteistoon entisessä Hemissä. Hemiin verrattuna kiihtyy tietysti kuin kirjahylly, ja toisaalta niin ikään entiseen Alfaan verrattuna ajettavuus on jotain monoliitin ja Massey Fergusonin väliltä. Jotain positiivista pappamaisen panssarivaunun jykevyyttä ja rauhallisuutta tuntuisi kuitenkin olevan. Ja penkit tukee hyvin. Rengasmeteli kuullostaa aika kovalta, mutta voipi osittain johtua alla olevista renkaista.
Käytin kuntotarkastuksessa ja mitään vakavampaa ei löytynyt. Etujarrulevyt ja -palat menee vaihtoon. Vaihteiston öljypohja oli öljyinen, mutta "tohtori" oli sitä mieltä, että tarkkailu riittää, kun on tämän ikäisissä aika yleistä? Alkavaa/pientä ruostetta oli aika monessa kohtaa pitkin poikin koripeltejä, mutta pohja oli ok. Mitäs näille ruosteille oikein pitäisi tehdä? Ovet, takaluukku, lokarit jne kupruilee tai kukkii, eli monessa kohtaa olisi laittamista, jos siihen ryhtyy. Itse en oikein osaa enkä ehdi mitään auton eteen tehdä. Myös huolto tulee ajankohtaiseksi; missä kannattaisi huollattaa Lohjan suunnalla?
Hieman arveluttaa tämä hankinta, mutta toisaalta yllättävästi innostuin tällaisesta vähän vanhemmasta autosta. Toivottavasti olisi kohtuullisen edullinen ja luotettavaa pitää. Kiitoksia jo etukäteen kommenteista ja neuvoista!

tervetuloa foorumille. Hankkimasi auto on mekaanisesti luotettava. Ruoste on kaikkein pahin ongelma näissä autoissa. ko V6 (tyyppi M112) moottori on mercedeksen historian ensimäinen V6 moottori ja huomattavaa on että imusarja on magnesiumia
Itse tykkäsin siitä kun muutaman kerran olen moisilla ajellut. Ei kuitenkaan rivikutosen voittanutta
Ahdas auto, valitettavasti myös aika meluisa, mutta se on yksinkertaisesti pienen korin syytä. farkun lisä-ääneneristys ei olisi pahiteeksi. Ylipäätään W202 on minun mielestä kokonaisuudessaan erinomainen autovaihtoehto. minun oma oli C220 neloskoneella.
Huollossa sinun kannattanee käyttää autoa täällä? Lienee lähin tunnetusti hyvä mesta
http://mese.fi/forum/viewtopic.php?t=27130
heillä järjestetään kuukausittain myös "rassausmiitti" eli porukalla ryypätään kahvia ja syyään nisua. Kuulema joskus siellä on aika vierähtänyt aamu seitsemäänkin... epäilen että siellä on juotu sitten muutakin kuin kahvia.
http://mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23883

I started out with nothing. And I've still got most of it left!
S124 E220TCDI Aut.
C124 300CE-24 Aut.
W140 S350TD Aut.
A6 2.5TDI Quattro Man.
S124 E220TCDI Aut.
C124 300CE-24 Aut.
W140 S350TD Aut.
A6 2.5TDI Quattro Man.
Yleensä vuoto on sähköpistokkeen o-renkaissa. Kannattaa ilman muuta korjata.Vaihteiston öljypohja oli öljyinen, mutta "tohtori" oli sitä mieltä, että tarkkailu riittää, kun on tämän ikäisissä aika yleistä?
Vaihteistoöljyn vaihtoväli on 60tkm.
Tähän ei sinänsä ole kommentoitavaa auton ominaisuuksien osalta mutta kirjoitustyylistä antaisin positiivista palautettaHemiin verrattuna kiihtyy tietysti kuin kirjahylly, ja toisaalta niin ikään entiseen Alfaan verrattuna ajettavuus on jotain monoliitin ja Massey Fergusonin väliltä. Jotain positiivista pappamaisen panssarivaunun jykevyyttä ja rauhallisuutta tuntuisi kuitenkin olevan

-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
No niin, kävin hieman testailemassa lisää ajettavuutta. Motarilla yli 120km/h vauhdeissa alkaa täristämään. Taitaa kuitenkin olla vain renkaiden tasapainotuksesta kiinni, kun paineita hieman nostamalla jo väheni? Muuten vakaa kilometrien nielijä. Pientä nitinää ja natinaa, mutta kuuluu auton ikään. Itseasiassa rengasmelua lukuunottamatta melko hiljainen peli, ohiajomelu jne. ok. Parkkipaikalla pyörittely on yhtä juhlaa vaan, kun vertaa vaikka Alfa 156:n M/S Titanicilta lainattuun kaartosäteeseen...
Nämä "Mursun" tilat on tietty aika piukat edeltävään "Kassleriin" verrattuna, mutta saapahan ainakin vaimo sovitella lastenrattaita taakse ilman messua ja mouhua. Sitähän kait lähdettiin hakemaan. Ja penkit tosiaan tässä "Sport" -versiossa ovat yllättävän sopivat tällaiselle "ruoka-aikana-kotona-viihtyvälle" kropallekin.
Summa summarum: tämähän on määrittelemättömällä tavalla enemmän kuin osiensa summa. Me likes. Nyt sitten alkaa kova pohdinta, mitä tehdä ruostekohdille? Alkaa himottaamaan jopa ylimaalaus, kun auto putsauksen jälkeen on sisältäkin aika siisti... Mutta se taitaa olla melko tyyristä? Ai niin: tuo Sergeyn mainitsema APP-Autokorjaamo. Mikä on yleinen hintataso? Taitaa olla hyvin asiantunteva paikka, jos suosittelet Lohjalta asti viemään?
Kiitoksia kommenteista, lisääkin saa laittaa!

- Ari66
- Mesen Invaryhmä®
- Viestit: 13054
- Liittynyt: 29.9.2005 11:11
- Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
- Viesti:
On. Ja paljon.Kronometri kirjoitti:Tuo Kahvimaahan olisi lähellä. Onkos tuosta muilla kokemuksia?
Ja hyviä kokemuksia.
Alustahommat ja moottorihommat hoituvat siellä.
Itselläni olleen W124:n automaattilaatikko tuli siellä kuntoon edullisesti.
Uudempia ei ole tarvinnut ropata samassa mielessä.
Väykkyyn Kahvimaan Auto on tehnyt jarrut muutaman kerran ja alustan osat vaihdeltu myös.
Kuin myös perushuollot ja sen semmoiset.
Ja yritykseltä löytyy myös halua palvella akuutissa kriisitilanteessakin, joka kerran sattui tien päällä.
Siitä erityispisteet.
S211:sen kanssa on kuitenkin viime aikoina tullut asioitua APP:llä lähinnä joustavien aikataulujen vuoksi ja siksi, että on strategiset 10 km lähempänä, kuin Kahvimaa

Työssä päivisin käyvälle, huoltoaikojen joustavuus on huima etu.
Ja APP:llä hoituu niin vanhempien kuin uudempien automaattilaatikoiden öljyn- ja suodattimen vaihdot.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
Kyselin huoltohintoja vähän isommalle laitolle: B-huolto, vaihteiston öljyt, peräöljyt, tulpat, etujarrulevyt ja -palat sekä aurauskulmat (nelipyöräsuuntaus). Ajattelin aloittaa kyselyn marmoritiskiltä, jonka jälkeen muiden kalliitkin hinnat tuntunevat halvoilta. Ja tuntuivathan ne vähän halvemmilta. Marmoritiskiltä operaation hinta olisi ollut 1800 egeä, noista muutamasta mainitusta paikasta kysyttäessä hinta putosi n. 1200 egeen, aika mellevä hintaero! Silti tuntuu arvokkaalta laittaa noin paljon pätäkkää tämän hintaiseen menopeliin... Mutta onhan tuossa jo paljon sisältöä, eli hintataso taitaa kumminkin olla ihan ok? Täytynee teetättää, ettei jätä mammaa ja mukuloita tien päälle keskellä talvipakkasia.
Nyt jos huollatan auton kunnolla, alkaa ylimaalauttaminen kiinnostaa vielä enemmän. Olisihan sitten Mersua pitkäksi aikaa. Auton hankintahinta tietysti melkein tuplaantuu. Onko aivan järjetöntä? (No onhan se, mutta perustelkaa sitten jollain muulla...) Vinkkejä osaavista maalareista saa laittaa. Pistäkää privaa, jos joku tietää ammattimaalarin, joka olisi kiinnostunut tekemään asevelihintaan "iltapuhteena".

Eli tuo isompi B-huolto, moottoriöljyt, suodatin, läjä kaikennäköisiä tarkistuksia jne, te varmasti muistatte tarkemmin mitä tähän kuuluu. Vaihteiston ja vetopyörästön öljyt, 12kpl tulppia, eteen molemmin puolin jarrulevyt ja palat, nelipyöräsuuntaus (tätä ei APP:lta saa, mutta hintakin oli sen verran edullisempi). Öljyt oli kaikki Mersun omia.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
Mesessä on täristys ongelma. Eli moottoritienopeuksissa 120km/h ja siitä etiä päin rupeaa tärisyttelemään. Kesänakit on aika lopussa ja oletin, että kysymyksessä on vain tasapainotusongelma. Laitoin kokeeksi peltivanteilla olevat kitkat alle: sama juttu! Ei muuta kuin Vianorille tasapainotukseen... Ja ei auta, ei sitten millään! Yhdessä renkaassa/vanteessa oli vähän heittoa, eli kai se edelleen voisi johtua siitä. Mutta mitäs kaikkea muuta kallista johtotähdestä voisi olla rikki? Taisi mennä 70 egeä hukkaan, kun ei tästä ota selvää. Talveksi ajattelin joka tapauksessa nastoja, joten tasapainotusoperaatiosta ei tullut onnelliseksi kuin Vianorin pojat.
Moottorin kumien kunto? Sopiva pyörimisnopeus ja kardaani pikkuisen vatkaamassa niin huonosti kumeissa oleva mylly/laatikko pääsee tärräämään.Kronometri kirjoitti:Mesessä on täristys ongelma. Eli moottoritienopeuksissa 120km/h ja siitä etiä päin rupeaa tärisyttelemään. Kesänakit on aika lopussa ja oletin, että kysymyksessä on vain tasapainotusongelma. Laitoin kokeeksi peltivanteilla olevat kitkat alle: sama juttu! Ei muuta kuin Vianorille tasapainotukseen... Ja ei auta, ei sitten millään! Yhdessä renkaassa/vanteessa oli vähän heittoa, eli kai se edelleen voisi johtua siitä. Mutta mitäs kaikkea muuta kallista johtotähdestä voisi olla rikki? Taisi mennä 70 egeä hukkaan, kun ei tästä ota selvää. Talveksi ajattelin joka tapauksessa nastoja, joten tasapainotusoperaatiosta ei tullut onnelliseksi kuin Vianorin pojat.
Itsellä taitaa olla s202 sama pulma...
Samoin alkoi kiinnostaa. Ajattelin, että tuollainen huolto olisi useamman satasen halvempi, kuin nuo halvemmatkin tarjoukset. Osathan ovat suurinpiirtein: jarrulevyt ja palat eteen yht. 100 euroa, öljyt ja suodin n. 60 euroa, nelipyöräsuuntaus jos säädettävää edessä ja takana ja osat aukeaa 100 euroa (jos saisi tehtyä siihen tuntiin homman), automaattilaatikon tiiviste ja suodin 20 euroa, tulpat 150 euroa sitten 8 litraa laatikkoöljyä 120 euroa ja noin litra peräöljyä 20 euroa ja ilmansuodin eli saako noille osille ja öljyille ja kulmien säädölle sitten hintaa n.600 euroa ylöspäin pyöristettynä (joka siis siältää jo 100 euroa kulmien säädön)?.dealer kirjoitti:Laitahan listaa osista, öljyistä ja töistä mitä hintaan kuuluisi niin tehdään vähän arviota hinnasta, alkoi kiinnostaaMarmoritiskiltä operaation hinta olisi ollut 1800 egeä, noista muutamasta mainitusta paikasta kysyttäessä hinta putosi n. 1200 egeen
![]()
Kun nuo muut osat ja öljyt (500 euroa) eivät juurikaan paljoa maksa ja työaikaa ei voi kai paria tuntia enempää mennä (öljynvaihdot moottoriin, laatikkoon ja perään sekä tulppien ja ilmansuotimen vaihto), kun kulmien säädön aika on jo veloitettu erikseen. Eli vielä olisi 600 euroa käytettävänä kahden tunnin työhön ja mihin muuhun? Eli mitä muuta tuohon B-huoltoon kuuluu. Itse en ainakaan laskisi paljoa aikaa renkaiden paineiden tarkistukseen, tuulihakasen voiteluun ja nestetasojen tarkistukseen yms. yms. nopeaan toimintaan (kuulunevat näihin höpönlöpön b-huoltojen sisältöön. Eli itseäni kiinnostaa, että mitä muuta tuohon B-huoltoon kuuluu...siis sellaisia oikeita töitä, joihin menee osia ja aikaa enemmän kuin tuo yllä todettu pari tuntia. Voi olla, että olen jättänyt paljon huomioimatta seikkoja..(heti tulee mieleen vararenkaan paineiden tarkistus ja lasinpyyhkijöiden kunto, kenties jarrunesteetkin??....joten näistä mun kommenteista ei tartte välittää ennen kuin dealer mersukorjaajana pystyy suhteuttamaan hinnan oikeaan haarukkaan.

Eikös nuissa v6:sissa oo aika haastava tuo tulppien vaihto? Sehän voisi osittain selittää miksi huoltopaketin hinta ja alkuperäiset varaosat on noin kalliita. Eli jos tuossa huollossa menee vaikkapa koko päivä tulppien vaihdon takia on hinta silloin kohdillaan jos olettaa tuntiveloituksen olevan noin 80€.
W123 300TD farkkupaku
W123 300 turbodiesel sedan
W123 300 turbodiesel sedan
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
Juu, joku siinä tuntuu maksavan paikasta riippumatta. Kysyin marmoritiskin lisäksi kolmesta paikasta, joista yksi oli kaaaauuuuukana pääkaupunkuseudulta. Kaikissa kolmessa hinta oli 1100-1200 egulia. Mutta kai se on kärsittävä. Kunnon laitot alkuun, ettei myöhemmin huollon puutteen takia tule ennakoimattomia korjauksia. Jos osais itse tehdä pääsis tietysti halvemmalla, mutta kun ei osaa, niin minkäs teet.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
Käytin tänään mursun huollossa. Pulitin 1080 egeä, kun en halvempaakaan tarjousta saanut. Hintaan sisältyi B-huolto, sekä seuraavia toimenpiteitä ja osia:
-moottoriöljyt (Kendall Elite 5W-40) ja suodin
-automaattivaihteiston öljyt (Maxilife), suodin ja tiiviste
-automaattilaatikon sähköpistoke (vanha vuoti)
-automaattilaatikon pohjan magneetti (puuttui)
-peräöljyt
-pa-suodin
-sisäilmansuodin
-ilmansuodin
-tulpat (12kpl)
-jarrulevyt
-jarrupala (vain 1kpl lukee laskussa?)
-jarrunesteet
-nelipyöräsuuntaus
-pakoputken kannattimen hitsaus
Eli miltäs hinta vaikuttaa? Samahan se tietty nyt on kun lasku on jo maksettu, mutta kumminkin.
Positiivista on se, että öljypohjan kosteuden syy selvisi ja homma pitäisi olla kunnossa. Edelleen vaivaa tärinä moottoritienopeuksilla. Mitään syytä siihen eivät löytäneet, vaikka pyysin tarkistelemaan noita mainitsemianne juttuja. Liekö syy sittenkin vanhoissa renkaissa tai peltivanteissa, vaikka ne jo tasapainotettiin? Pitää vissiin odottaa kunnes ostan nastat aluvanteille ja katsoa sitten. Hermo menee, jos tästä tulee kesto-ongelma...

Laskeskelin tuon niin että laitoin joka kohteelle hinnan erikseen (muistikuvien perusteella, en tarkistanut mistään) ja lopuksi mietin työaikaa ja hinnan sille, lopuksi laskin yhteen niin tulos oli 1050 euroa.Käytin tänään mursun huollossa. Pulitin 1080 egeä, kun en halvempaakaan tarjousta saanut. Hintaan sisältyi B-huolto, sekä seuraavia toimenpiteitä ja osia:
-moottoriöljyt (Kendall Elite 5W-40) ja suodin
-automaattivaihteiston öljyt (Maxilife), suodin ja tiiviste
-automaattilaatikon sähköpistoke (vanha vuoti)
-automaattilaatikon pohjan magneetti (puuttui)
-peräöljyt
-pa-suodin
-sisäilmansuodin
-ilmansuodin
-tulpat (12kpl)
-jarrulevyt
-jarrupala (vain 1kpl lukee laskussa?)
-jarrunesteet
-nelipyöräsuuntaus
-pakoputken kannattimen hitsaus
Eli miltäs hinta vaikuttaa? Samahan se tietty nyt on kun lasku on jo maksettu, mutta kumminkin.
Et ole maksanut huollosta/remontista liikaa, minun mielestäni.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.9.2012 16:07
No hyvä, ettei viety hinnan suhteen kuin mätää kukkoa. Entä mikäs noissa Maxilifeissa värisyttelee? Ja millaista tuo Kendallin moottoriöljy on laadullisesti? Aivan tuntematon merkki mulle... Joutuuko näihin koneisiin muuten yleensä lisäilemään ylipäätään öljyä vaihtojen välissä, vai pysyykö hyvin sisällä?
Maxlaiffihan on Valvolinen tuotemerkki, jolla myydään ainakin moottoriöljyjä ja vaihteistoöljyjä. Moottoriöljyt ainakin on ihan kelpo tavaraa, ja kaippa nuo lootaöljytkin ovat ihan asianmukaisia. Tuolla Maxlife ATF:llä näkyy olevan vino pino luokituksia, mukaanlukien 236.10, joten sen puolesta sopii myös 5-vaihteiseen sähköautomaattiin.
Ja miksei tuo Kendallikin toimisi, onhan silläkin Mersun 229.3 öljyluokitus.
Ja miksei tuo Kendallikin toimisi, onhan silläkin Mersun 229.3 öljyluokitus.
S204, AZT250
Kannattanee katsella mistä ravistaa jos on jo kannatin murtunut. Arvaan että laatikon kohdalla oleva kannatin murtunut irti putkesta.Kronometri kirjoitti:Käytin tänään mursun huollossa.
-pakoputken kannattimen hitsaus
Edelleen vaivaa tärinä moottoritienopeuksilla. Mitään syytä siihen eivät löytäneet, vaikka pyysin tarkistelemaan noita mainitsemianne juttuja. Liekö syy sittenkin vanhoissa renkaissa tai peltivanteissa, vaikka ne jo tasapainotettiin? Pitää vissiin odottaa kunnes ostan nastat aluvanteille ja katsoa sitten. Hermo menee, jos tästä tulee kesto-ongelma...
Moottorin kumet, laatikossakin kumi ja tietty se kardaanin tasapainossa olo kannattaisi tutkailla tarkemmin. Renkaat ja vaneet tuskin saa kannatinta pettämään. Olisi ollut hyvä nähdä onko kannatin ruostunut irti vai murtunut väsymällä.