Alabaman sarvikuono eli Höömyn w163
Apukuskin puoleinen takaovi tuli nyt aloitettua. Tämän hetken tilanne näyttää tältä.
Tuossa on siis ensimmäinen pohjamaali vedettynä, myöhemmin tänään täytyy vetää vielä toinen kerros. Nämä olivat aivan pintaa, eli ruoste ei ollut ehtinyt syömään peltiä.
Koska tuota väriä ei saa millään, ajattelin, että en edes yritä samaa sävyä, vaan vedän paikat mustalla. On lintan näköä, mutta ehkä reilumpaa kuin suurinpiirtein saman sävyistä paikaa, mutta kuitenkin niin eri väristä.
Maalin alta se tosiaan ruostuu.

Maaliliikkeissä on kamera jolla ottavat kuvan maalipinnasta. Saa juuri oikeanväristä maalia. Kävin teettämässä RT-Värissä Kajaanissa räväkänvihreään Transportteriin maalia, kun värikoodi ei ollut tiedossa. Se osui kyllä 100% kohdalleen
MB S124 300 -92 Farkkupakutiisselilintta
BMW E39 525D Touring -01 Farkkukäyttis
Ford County 754, Ford 3000
® Mesen linttaklubi
BMW E39 525D Touring -01 Farkkukäyttis
Ford County 754, Ford 3000
® Mesen linttaklubi
Automaalaamosta oikeaa sävyä
Jos autossasi on vielä alkuperäinen maali, saat automaalaamosta koodilla alkuperäistä sävyä kili-kali-pullossa. Itse kävin omaan 201:een hakemassa maalaamosta spray-purkit (sävy ja lakka), kun ei motonetin eikä bilteman valikoimasta löytynyt lähellekään oikeaa. Olin aivan yllättynyt sävyjen täsmäävyydestä. Tein osapaikkauksia lokasuojan kaariin ja konepellin kulmiin, sekä puolet kuljettajan ovesta. Ilman tarkempaa syynäilyä, paikkausta ei edes huomaa! Olen jopa saanut kehuja auton hyvästä maalipinnasta!!?
No ny se on maalattu loppuun ja ei siitä kovin hyvä tullut, jos vertaa alkuperäiseen pintaan. Se on kuitenkin merkittävästi parempi kuin ruoste. Ehkä tätä oppii pikkuhiljaa.
kiitokset hyvistä vihjeitä, mutta en kuitenkaan saanut maalai teetettyä ja ehkä hyvä niin, niissä pohjatöissäkin on vielä harjoittelemista. Ilmeisesti Mersussa kuitenkin on harjoittelumateriaali niin, että auton tultua kauttaaltaan paikatuksi, sen voi ylimaalauttaa mattamustaksi möröksi.
Sellainen villi ajatus tuossa tuli, että voisikohan ne tosi huonon näköiset muovilistat maalata sinisiksi? Siinä olisi minulle sopiva tuunausteko.

Mölli toimii varsin hyvin, ei näytä tulevan raportoitavaa. Koitan ryhdistäytyä talvirenkaitten vateiden kanssa. Ne ovat aivan törkeän huonot ja parissa venttiilikin vuotaa. Jos saan vietyä ne ennen lumia Amriffille laitettavaksi, laittelen kuvatuksia.
Nekin voisi laittaa jonkun värisiksi, kun niihin on pinnat uusittava joka tapauksessa. Onko kukaan maalannut Möllin muovilistoja? Ne ovat tuossa niin huonossa kunnossa, että ne tekevät linttanäköä paljon enemmän kuin paikat. Se siniseksi vetäminen kummittelee mielessä edelleenkin....

Apukuskin puoleinen pissapojan suutin lakkasi tuottamasta ainetta lasille. Yritin tökkiä sitä neulalla, jos olisi tukossa. Ei auttanut. Muovia en alaknut ainakaan vielä irrottelemaan, koska se näyttää kärsineen jo aikaisemmista irotteluista. Olisko kellään hajua, mikä sillä voi olla? Suuttimien kinnitysalustana toimivan muovin ehjänä irroiteluun ja kiinnittämiseen liittyvät vinkin ovat myös tervetulleita.
Pikkuisen se tihkuu läpi, että ihan pieni osa nesteestä pääsee suuttimesta läpi/siihen asti.

Ei ole tarvittu häkkiä, mutta sinne mahtuisi sellaiset oikein hyvin. Minusta tuo on varsin riittävä meidän neljälle ihmiselle ja pahimmillaan 3 koiralle. Toki edellinen jenkkilaatikko oli tilavampi, mutta muuten paljon huonompi.
Takapenkit tai penkkirivi on säädettävä pituussuunnassa, joten jos jalakatilaa ei tarvita paljoa kontin kokoa voi kasvattaa ja toisinpäin. Edessähän on suorastaan avaraa joka suuntaan.

Pomon autoa katellessa pidinkin takakonttia ihan hyvänä mutt toi penkin siirrettävyys oli uus juttu, ite kun takapenkkiä en niin tartte eikä jalkatiloillakaan niin väliä.
Häkithän laitan ite koirille ihan niiden oman turvallisuuden tähden, oli auto mikä hyvänänsä tai siis nuoremmalle vanhempi matkaa penkillä vöissä

Pesin Möllin tänään, kun on ensimmäinen aurinkoinen päivä moneen viikkoon. Joka kerta pesun jälkeen alkaa kaivamaan tuon tulevaisuus. Maalipinta on sellainen,e ttä se on vähän likaisena parhaimmillaan ja oikeasti se tarvitsisi sen maalauksen. Sen järkevyys on kertakaikkisen kyseenalaista. Kunnolla tehtynä maalaus pohjatöineen maksaa varmasti 2000 - 3000 euroa ja se on aika paljon rahaa tuonikäiseen autoon.
Varsinainen ylläri oli, että paikatusta ovesta nimenomaan paikan kohdalta puskee taas ruskeaa. Hiomisen ja ruosteenpysäytysmaalin jälkeen. Toki vika voi olla tekijässä, mutta vähän epäilyttää, että ovi puskee ruostetta sisältä päin. Ensi kesänä taitaa olla edessä sitten kittaus ja maalaus. Onneksi se on vain ovi.
Tuo ruoste panee miettimään strategiaa autoilun kanssa. Kyllä tuolla varmasti ajaa vielä useamman vuoden, mutta mitä sitten? Huolellisella maalauksella pellin ikä varmaan pitenee, mutta miten paljon? Jos ovien ja muidenkin saumoissa muhii sisältäpäin tuleva ruoste, on ihan selvää, etteä maalaus on lähinnä myyntihuoltoa, mutta eihän sen hinta nouse millään maalauksen vertaa. Myyntivaiheessa ruosteinen on tietysti vielä vähempiarvoinen. Suo siellä vetelä täällä. Tavoitteena kuitenkin on, että viisi vuotta tällä ajeltaisiin eli vielä 3,5 vuotta.

Möllihän vaan kukkuu tuon ruostumisen lisäksi. Tähän väliin on kuitenkin todettava miten tautisen hyvä selkävaivaisen auto se on. Penkki on juurikin sopivan kova ja ryhdikäs kipupotilaan istua. Parasta on kuitenkin istumakorkeus. On pikkusen helpompaa tuo autoon nousu ja sieltä poistuminen vaivaisena, kun penkki on perseen seisomakorkeutta ylempänä.
Mölli otti alleen talvikumit tänään. Ihminen on perusluonteeltaan niin saamaton, että venttillit vaihdettiin vanteisiin ja reunat hiottiin ja nyt toivotaan, että ilma alkaa pysyä kumin sisäpuolella. Saatana, jos en ensi kesänä saa joko noita orggisvanteita kuntoon tai talvikumeille peltivanteita. Sinänsä nuo silumiinivanteet eivät mitenkään erityisen hienot ole.
Viikonlopun mökkireissulla Mölli sytytti motarilla keltaisen valon öljytason alhaisuuden vuoksi. Olen vähän epäillyt, että se taas vähän tiputtelisi, mutta kovin paljoa ei voine tulla, kun ei mitään näyttöä ole pihaan ilmestynyt. Koneeseen piti kuitenkin kaataa reilu litra öljyä, joten epäilyttää myös, että kuluttaako se öljyä?
Kun muutakin ylimääräisen varikkokäynnin aihetta olisi, ajattelin viedä sen pajalle ensi viikon lopussa alkavan loman ajaksi. Kysyn nyt kuitenkin tässä, viekö m112 yleisesti ottaen öljyä ja onko ne kaikki herkkiä vuotamaan sitä? Tuohan on kyseisen moottorin ensimmäiseltä valmistusvuodelta ja voisi kuvitella, että virhavalintoja esim. tiivisteiden materiaaleissa voi olla.

-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 11.4.2012 12:57
- Paikkakunta: Vantaa
Öljynkulutus
Taitaa olla aika minimaalista tuo öljynkulutus, jos vasta ensimmäistä kertaa keltainen viihdyke ilmestyi näköpiiriin. Jos pajareissulta löytyy jotain vinkkiä öljynkulutukseen, olen kiitollinen tiedosta.
Oma Mursuni, ML320 -99, ajettu noin 300 tkm, vie noin litran per 1000 km. Eikä vuoda tai tiputtele. Tiedusteltuani muutamasta paikasta hintoja toimenpiteille öljynkulutuksen pienentämiseksi tuli selväksi, ettei usean tonnin investointi epävarmalla lopputuloksella ole ainakaan vielä ajankohtainen. Ostin ison kanisterin öljyä. Öljynkulutus pysynyt ennallaan puolentoista vuoden ja 20 lisätyn öljylitran ajan. Se on kuitenkin liikaa, täytyy saada korjatuksi.

Jos se on poltellut tuon öljyn, kulutus on 1,5 ltr/7 500 km, eli aika paljon vähemmän kuin tuo Audikulutus 1 ltr/1 000 km. Torstaina paljastunee, vuotaako se jostain. Jos tuollainen öljynkulutus on ns. normaalia täytyy alkaa miettimään jotain.
Nykyaikainen nokivasara ei kuitenkaan liene oikea valinta, jos ajot ovat etenkin talvella pääosin lyhyttä pätkää kaupungissa? Taitaa olla kaikki paikat tukossa alta aikayksikön?

Vastaava 270CDI ML imee pätkä pörräyksessä sen 11-13l/100km joten ei siinä säästä kyllä montaa euroa...Höömy kirjoitti:
Nykyaikainen nokivasara ei kuitenkaan liene oikea valinta, jos ajot ovat etenkin talvella pääosin lyhyttä pätkää kaupungissa? Taitaa olla kaikki paikat tukossa alta aikayksikön?
Jos tuolla vetää sen 500km putkeen matka-ajoa pintakaasulla MAKS 80kmh niin voipi päästä alle 10.
Mölli kävi moottorin pesussa ja yleisessä pintasyynäyksessä. Ei löytynyt öljyvuotoa, mutta todettiin, että seuraavassa huollossa sen vasta oikein näkee vuotaako se. Kun pihassakaan ei ole ollut läikkiä, ja koneesta oli häipynyt 1,5 litraa öljyä, veikkaan, että tämä on alkanut kuluttamaan öljyä bensan lisäksi. Ei mikään terve merkki.
Mikä näissä yleensä saa aikaan öljyn kulutusta? Autohan on pääasiassa pätkäajossa, joten siellä voinee olla männänrenkat jumissa tai erilaisia huohottimia tukossa. Tuon hintaiseen autoon ei paljoa kannata koneita availla vieraan voimin, mutta pienempää remonttia voisi yrittää.

Tosta bensakrematoriosta ei mene kuin se tavallinen vero. Jonkun satasen se on vuodessa, mutta ei sillä taida saada kuin tankillisen. Vikojahan näissä aika lailla vähän, mutta niitten fiksaaminen saattaa tulla kalliimmaksi kuin perushenkilöautossa.
Käsittääkseni ne on kotoisin Alabaman Tuscaloosasta pääosin, mutta jonain vuonna joitain kasattiin Itävallassa. Wikin mukaan ensimmäisiä dieselmalleja kasattiin Itävallassa.

Kun pakkaset ovat tulleet jäädäkseen, ovat kaikki pakkasilmiöt tulleet takaisin ja auto selvästi kaipaa ylimääräistä varikkokäyntiä.
Lämmityslaitteesta on joku luukku jumittanut ja ilmaa ei tule jalkoihin. Eli kylmää on, kun varpaat palelee.
Keskuslukitus on mennyt pakkasesta aivan sekaisin. Aina joku luukku jää auki tai kiinni ja eniten elämää vaikeutta kuskin ovi. Pitänee remontoida tämä kohta.
Takaluukun pumput ovat myös saaneet pakkasesta vähän kipeää ja siellä asioidessa saa varoa päätään.
Alustasta kuuluu ihan ihme narinoita.
Kaiken huipuksi radio lakkasi löytämästä kanavia. Kun se edelleen soittaa hevisauruksen levyjä ja kovasti yrittää niitä kanaviakin löytää, epäilen yhteyden antenniin katkenneen. Ehkäpä pakkanen on sitäkin avittanut.
Kyllä rippikouluikäisillä autoilla alkaa olla oireita.

Ilmojen lämmettyä jäljellä ovat radion ja lämmitylaitteen ongelmat. Tässä kuussa on kuitenkin varikolla käytävä.
Keskuslukitus on erikoinen Mersuksi. Minulle ei ole koskaan aiemmin ollut autoa, jonka keskuslukitus olisi lämpötilalle herkkä. Ne on joko toimineet tai olleet toimimatta ilman lämpötilasta huolimatta.

Mölli oli pajalla ja joistain asioista on taas manattava. Olen mielestäni maksanut raikkarin vaihdosta pari vuotta sitten ja sen jälkeen ekrtaalleen pyytänyt katsomaan, onko puhaltimessa jotain paskaa. No nyt oli sellianen asentaja, että oikein katsoi sinne. Koko laitos aivan täynnä paskaa ja lehtiä. Putsaus ja ilma kulkee taas. Edelliset huoltajat eivät ole oikein olleet ajan tasalla.
Öljyvuotoa löytyä venttilikopan tiivisteestä, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta öljyproppu löysällä!!!!!! Jonkun aikaa on jo vaihdot tehty imemällä, joten taitaa tämän osoite olla samassa suunnassa kuin lehtikasankin.
On sillä nyt kivempi ajaa, kun ilma kiertää ja on hiljaisempaakin.

Kun on vähän enemmänaikaa näin perjantai-iltana on pakko manata vähän lisää tätä nykyistä palvelumoraalia. On aivan sitämätöntä, että erikseen pyydetyt työt ovat tekemättä, eikä siitä sanota mitään. Onhan tätä aina ollut autoalalla, mutta se on nyt levinnyt vaarallisesti lähes jokaiselle elämänalalle, kun tietotekniikka on vallannut ne.
Duunissa on saanut nähdä, miten tietotekniikka ja tietoliikennefirmojen kanssa tehdyt sopimukset eivät pidä mitään. Jos tarjouskilpailussa pannaan ennakkoehdoksi sopimussakkoja, ei saada yhtään tarjousta ja kun niitä ei ole tarjotaan mitä vaan, mutta ei pidetä mitään.
Kannattaa ihan vitusti mainostaa suomalaisen työn erinomaisuutta ja kansan rehellisyyttä. Ei oole suurta eroa Kreikkaan, Ranskaan tai Italiaan.

ML
Viime syksynä ostin -99 ML:n perheen kakkosautoksi.. Auto on 320 bensakoneella, 178th/km takana.
Uutena Suomeen myyty ja ensinmäisten vuosien aikana ajettu melko vähän.
2006 tehty 100th huolto.
Aikalailla samanlaisia huomioita , kuin ketjun aloittajalla.
Kardaanin tukilaakerin vaihdoin heti kättelyssä, sitten kaikki pyöränlaaakerit
ja vielä kaikki alapallot. Osia olen tilannut Ebaysta, Saksanmaalta ja Usa:ta.
Luulinkin jo kaikkien alustan ylimäätäisten kolinoiden loppuneen, mutta
elilen kun oli enemmän pakkasta niin outo kolina kuuluu molemmin puolin
siitä kuskin ja etumatkustajan penkkien alta. Olisiko vääntövarrenpää ?
En tunne millainen rakenne sillä on, onko siinä mitään vaihdettavia/kuluvia osia?
Lämmityslaitteen säätö on hieman outo, hyvin pieni liike lämmönsäätimesta saa aikaan ison muutoksen. Kiertovesipumpun jo uusin.