
Puhelinsoittoa seuraavana aamuna VR kuljetti väsyneen matkamiehen Vaasaan ajallaan, eli noin puoli tuntia perässä painettua aikataulua. Seinäjoki-Vaasa väli mentiin bussilla - ekaa kertaa muuten näin konnarin bussissa lippuja tarkastamassa. Asemalla tunsi itsensä herraksi, kun bussista laskeutuessa oli ässämersu odottamassa. Myyjän kanssa ei kauaa aikaa tuhlattu, kierrettiin mersua myötäpäivään ja vastapäivään kierros-pari, kurkisteltiin luukuista sisään, potkittiin renkaita ja fiilistetiin vähän istuimellakin. Kaupan kohde vastasi hyvin tarkkaan puhelimitse saatua käsitystä auton kunnosta, joten siirryimme suoraan viereiselle katsastuskonttorille, jossa puntillinen seteleitä vaihtui saksalaiseen hienomekaniikkaan ja paperitkin tehtiin saman tien uusille nimille.
Kotimatkalla nautiskelin vain tasaisesta kyydistä ja havainnoin amatöörin otteella mersun toimintaa ja äänimaailmaa. Alustassa kuulosti olevan jotain tutkimista vaativaa välystä, öljynpainemittarin nousu tyssäsi kierroksista riippumatta 2,5 barin kohdalle ja lämmönsäätökin vaatisi tutkimista. Muuten ei suurempia huomioita kolmen tunnin ajomatkan aikana kertynyt, moottori kävi tasaisesti ja automaattikin pelasi asian kuuluvalla arvokkuudella.
Sitten menikin pari viikkoa vain ajellessa ja odotellessa sopivaa aikaa käydä mersun kimppuun. Auton sain sentään pestyä ja pari kuvaa otettua. Käytössä tuli havaittua joitakin ylimääräisiä ääniä ja muita pieniä fiksausta vaativia juttuja. Niihin palaamme myöhemmin. Kaiken kaikkiaan ässä on vaikuttanut hintansa arvoiselta ostokselta. Pitkästä aikaa autoilussakin oli jotain sellaista tunnelmaa, mihin näillä steriileillä nykyautoilla ei oikein tahdo päästä




