-96 paikkeilta autot on tyyppihyväksytty kokonaisuuksina tjsp. ja muutoksia ei voi laillisesti tehdä yhtä helposti kuin vanhempiin, esim. katalysaattori pitää olla juuri kyseiseen autoon."EY-tyyppihyväksyntävaatimuksen alainen auto"
Tällä kertaa satakaknelosen etujousi.. =)
Älä Iso-Wee vaihda itse ilman kunnollisia Mersuun tarkoitettuja jousipuristimia. Siinä voi mennä henki.
Jousipuristimia ei kannata hankkia yhtä käyttökertaa varten, vaihdata jossain pikkupajassa ne jouset.
Laikkajouset mullakin on nyt Ässässä, ei katsuri niistä mitään sanonut vaikka jousia pikkuvasaralla kilkuttelikin. Auton asento ei ole virheellinen koska noin puolitoista kierrosta laikattiin molemmista etujousista pois. Hyvä tuli, oikeastaan tosi hyvä, sillä perä on nyt pikkuisen keulaa ylempänä. W 126:n HD -jouset oli tuhtia ainetta, eli hyvinkin keskisormen paksuista tavaraa. Laikkaa sai laulattaa jonkin aikaa
Isot pojat sanoivat, että enää ei olisi laitonta laikkailla jousia, mene ja tiedä.
Tuossa sun tapauksessa pointti on siinä, että auto on kallellaan ja ajokäyttäytyminen epäloogista. Tämä johtuu keskenään erilaisita etujousista, joiden jousivoima on erisuuruinen.
Jos jousi ei ulotu ihan jousilautasen toppariin asti, ei se juuri vaikuta asiaan. Ajan kanssa jousen pää on kyllä topparissa kiinni, kun se liikkuu pikkuhiljaa.
Laitata kunnon etujouset ja vaihdata samalla uudet iskarit. Ajo-ominaisuudet paranee kerralla niin paljon että heti kohta ei ole kotiin ikävä.

SELlisti
Niin..
Täytyy kyllä myöntää että tuossa minunkin mellerissä keula on hitusen verran alempana kuin perä, mikä ehkä kielisi siitä AEG:n
alustasarjasta.. Yleensä tuon ikäiset perus mellerit ovat aika aavikkoalustalla
varusteetuja ja kulkevat nokka pystyssä.. Liekkö ollu hevosenvetovaunu perässä..
Mulla olis kyllä tiedossa koko kierros madallusjousia 80 eurolla, eli hieman jo niitä mietin, mutta pitäisi saada vaan tietoon että paljon ne madaltaa..
Jos se jousten madallus olisi sellainen hillitty 15-20mm, niin mitä tuumitte jos laittais eteen ne madallus jouset ja jättäis perän ihan normijousille..
Onko kokemuksia..??
Tuo emännän tenavatähti on jo sen verran tontissa, että ei omaa
pysty oikein hirveitä madaltamaan..
nim. mökillä olisi mukava käydä ensikesänäkin..

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä...
Ne joilla on mersu ja ne jotka aikovat hankkia sellaisen...