Volvo S60 ?
Volvo S60 ?
Voisko joku tehdä yhteenvedon S60 -mallista, koska esiteltiin, mitä moottoreita saanut, heikot kohdat, varustetasot, onko hyvä auto? Mikä on muuten S60 ja muiden volvojen "sisäinen koodi", esim W124 tjsp...
Kiitos
Kiitos
Kovastihan tuota muinoin jossain suomalaisessa autoalan julkaisussa kehuttiin. Oli kirjoittajan mielestä yksi parhaista Volvoista, tiedä nyt sitten onko se kovin kummoinen kriteeri
Itse suunnilleen sanoihin aikoihin olin vaihtamassa autoa, ja myönnettäköön että S60 oli yksi vaihtoehto, mutta homma tökkäsi mm. siihen että S60 oli järkyttävän pieni sisätiloiltaan, päällisin puolin kuvittelin paljon isommaksi.

S60:ntä lienee kohtuullinen kärry, itekkin tuli semmosta ajettuva tuossa syksyllä, mutta päädyin sitten tuohon S40:piin. Kun sattui sopiva kohdalle, hyvällä koneella ja oli vielä ns."uusi malli".
Ajolleen S60:t vaikuttivat suht leppoisilta, ohjaus nyt on vähän jäykempi mutta kyyti on pehmevää. Noista S60:stä kuulin semmosta, että alusta taitaa olla aika heikko lenkki. Ja kyllä nuo kaikki minun ajamatkin kolisivat keulalta. Niin ja käsijarrua ei kannata kuulemma käyttää s60/v70:ntä malleissa muulloin, kuin katsastuksessa. Jarrukengät pistävät perän palasiksi, sattunut muuten useammalle, kuin yhdelle. (Halojaa tietäjät, onko samaa vikaa myös tuossa S40:ssä???)
Kopin ergonomia lienee volvokkeen hyviä puolia, penkit on hyviä samaten kaikenlaiset hallintavimpstaakit on sopivalla hollilla. Myös moottoreissa löytyy... Moitteena voisin sanova, että varsinkin enemmän ajettuina noista S:s sarjan volvoista tulee jotenkin "nuhruisia" Mutta hyviä ne on ajaa.
Ite olen kyllä alkanut miettiä siirtymistä takaisin "saksalais-valmistajien" tuotteisiin.
Nimim. "ajukopassaväljääautovaihtoonkolmestivuuessa"
Ainiin ja kuka @?€@{¨ on suunnitelluna tuon pienois volvon sähköt (s40) niistä on olluna murhetta enemmän, kuin tarpeeksi.

Minkälaista harmia sähköistä on ollut? Onko uusi S40 sama kuin uusi V50 ?J.T.S kirjoitti:S60:ntä lienee kohtuullinen kärry, itekkin tuli semmosta ajettuva tuossa syksyllä, mutta päädyin sitten tuohon S40:piin. Kun sattui sopiva kohdalle, hyvällä koneella ja oli vielä ns."uusi malli".
Ajolleen S60:t vaikuttivat suht leppoisilta, ohjaus nyt on vähän jäykempi mutta kyyti on pehmevää. Noista S60:stä kuulin semmosta, että alusta taitaa olla aika heikko lenkki. Ja kyllä nuo kaikki minun ajamatkin kolisivat keulalta. Niin ja käsijarrua ei kannata kuulemma käyttää s60/v70:ntä malleissa muulloin, kuin katsastuksessa. Jarrukengät pistävät perän palasiksi, sattunut muuten useammalle, kuin yhdelle. (Halojaa tietäjät, onko samaa vikaa myös tuossa S40:ssä???)
Kopin ergonomia lienee volvokkeen hyviä puolia, penkit on hyviä samaten kaikenlaiset hallintavimpstaakit on sopivalla hollilla. Myös moottoreissa löytyy... Moitteena voisin sanova, että varsinkin enemmän ajettuina noista S:s sarjan volvoista tulee jotenkin "nuhruisia" Mutta hyviä ne on ajaa.
Ite olen kyllä alkanut miettiä siirtymistä takaisin "saksalais-valmistajien" tuotteisiin.
Nimim. "ajukopassaväljääautovaihtoonkolmestivuuessa"
Ainiin ja kuka @?€@{¨ on suunnitelluna tuon pienois volvon sähköt (s40) niistä on olluna murhetta enemmän, kuin tarpeeksi.
Sama pirssi... Niin sähköistä, savua tulloo, surinaa kuuluu....Melody kirjoitti:Minkälaista harmia sähköistä on ollut? Onko uusi S40 sama kuin uusi V50 ?
Eikun vakavasti ottaen ovien johtosarjat on vaihdettu kertaalleen, ajovaloumpioiden korkeussäädöissä vikaa (kallisti valon "suoraan katuun"), automaatti-ilmastoinnin lämmönjako ei toimi kunnolla (2:si kertaa ajaneet "uuden softan"), myös se "keskituuletus suutin" piti ilkeää sirinää tekivät sille "jotain" huollossa ja sitten se pyörän laakeri paukahti. Ja noiden vikojen takia on siis käyty pajalla.
Sitten "haamu-vikoihin", eli näiden takia en ole viitsinyt huoltoa vaivata; ratiosta häviää fm-taajuudet, vain am toimii. Homma korjaantuu, kun käynnistää auton pari kertaa uudestaan. Sitten jotain "sirinää/surinaa" kuuluu välillä ajonjälkeen pellin alta, voi kyllä olla että tuo kuuluukin asiaan, mutta mikä siellä surisee. Niin ja lähivalot ovat jääneet parikertaa päälle, kun olen ottanut avaimet pois lukosta. Valot saa sammumaan, kun laittaa avaimen virtalukkoon ja käyttää virtoja päällä. (Ja kyseessä eivät siis ole saattovalot, en minäkään niin hömelö ole. ) Mutta eiköhän sitä siinä, taivalta on taittunut alle 30:ntä tuhatta.
Väyrysen suunnittelijat sai mersulta kenkää ja ne meni Volovolle hommiin...J.T.S kirjoitti:Sama pirssi... Niin sähköistä, savua tulloo, surinaa kuuluu....
Eikun vakavasti ottaen ovien johtosarjat on vaihdettu kertaalleen, ajovaloumpioiden korkeussäädöissä vikaa (kallisti valon "suoraan katuun"), automaatti-ilmastoinnin lämmönjako ei toimi kunnolla (2:si kertaa ajaneet "uuden softan"), myös se "keskituuletus suutin" piti ilkeää sirinää tekivät sille "jotain" huollossa ja sitten se pyörän laakeri paukahti. Ja noiden vikojen takia on siis käyty pajalla.
Sitten "haamu-vikoihin", eli näiden takia en ole viitsinyt huoltoa vaivata; ratiosta häviää fm-taajuudet, vain am toimii. Homma korjaantuu, kun käynnistää auton pari kertaa uudestaan. Sitten jotain "sirinää/surinaa" kuuluu välillä ajonjälkeen pellin alta, voi kyllä olla että tuo kuuluukin asiaan, mutta mikä siellä surisee. Niin ja lähivalot ovat jääneet parikertaa päälle, kun olen ottanut avaimet pois lukosta. Valot saa sammumaan, kun laittaa avaimen virtalukkoon ja käyttää virtoja päällä. (Ja kyseessä eivät siis ole saattovalot, en minäkään niin hömelö ole. ) Mutta eiköhän sitä siinä, taivalta on taittunut alle 30:ntä tuhatta.
- Jarno.V
- Opel - spesialisti
- Viestit: 1021
- Liittynyt: 30.9.2005 18:12
- Paikkakunta: Oulun seutu tällä kertaa
Joo kieltämättä uusi s40/v50 on harmaannuttanut hiuksia tavallista tehokkaammin, vielä jos ois semmonen 2.0D(sama kuin citikan hdi) ja hiukkassuodatin siinä+eberin lämmitin niin ai ai ai..J.T.S kirjoitti:automaatti-ilmastoinnin lämmönjako ei toimi kunnolla (2:si kertaa ajaneet "uuden softan"), myös se "keskituuletus suutin" piti ilkeää sirinää tekivät sille "jotain" huollossa ja sitten se pyörän laakeri paukahti. Ja noiden vikojen takia on siis käyty pajalla.
Sitten "haamu-vikoihin", eli näiden takia en ole viitsinyt huoltoa vaivata; ratiosta häviää fm-taajuudet, vain am toimii. Homma korjaantuu, kun käynnistää auton pari kertaa uudestaan. Sitten jotain "sirinää/surinaa" kuuluu välillä ajonjälkeen pellin alta, voi kyllä olla että tuo kuuluukin asiaan, mutta mikä siellä surisee. Niin ja lähivalot ovat jääneet parikertaa päälle, kun olen ottanut avaimet pois lukosta. Valot saa sammumaan, kun laittaa avaimen virtalukkoon ja käyttää virtoja päällä. :
Tuosta automaattiilmastoinnista, siitä paukkuu läpänmoottoreita jotka ohjaa ilmaa(niitä on joko 4 tai 5). Sitten jomaalta kummalta puolen ei tule lämmintä tai kylmää tai sitten kierto on päällä koko ajan tai jostain ei tule ilmaa. jne. ja riippuen mossahtaneesta läpänmoottorista pitää yleensä ottaa koetaulu irti.
Pellin alla lie surisee jarrutehostimen alipainepumppu, saattaa johtua tuon virtalukon juonittelusta, samoin ne valot ja ehkä jopa radiokin.
Vaikka se pumppu kuuluukin surista silloin kun ei ole tarpeeksi alipainetta, mutta kylläkin vain virtojen ollessa päällä..
Ja tuolla pikku-volvolla ei ole mitään tekoa s60 kanssa, joka on vielä volvon "omaa" suunnittelua oleva vehjes, jossa on ajateltu myös heitä jotka niitä korjaa. Eikä sen alusta niin huono ole, alapalloja eteen menee joskus ja yleisemmin raidepäitä(sisemmät ja ulommat). Sitten näitä yleisempi kolisija on vakaajan tangot. Muuta heikkoa en keksi alustasta..
Ei pitäisi olla mersumiehillä mitään sanomista alustan nivelissä..
Koneet kyllä kestää 60:sissä ja sähköt on kohtuu simppelit vrt.^
Ovien lukkoja joskus hajoaa ja lasinostimia jos jäässä olevaa ikkunaa väkisin surraa auki.
Tosiaan se S60:ntä on varmasti luotettavampi, tai ainakin "selvempi" kärry.
Onneksi tuon s40:mpin viat kuitenkin ovat vielä luokkaa "jotain pientä", eli eivät toivottavasti jätä tielle. Paihti tuo virtalukko nyt vähän pelottaa, mutta ei kait siinä mitään. Jostain syystä olen kuitenkin päättänyt hankkiutua eroon tuosta kiposta, ennen kun takuu-aika umpeutuu.

S60:sta omakohtaisia kokemuksia on nyt takana semmonen 45 tkm. Paljon siinä on hyvää, mutta joitakin pikkuharmeja on matkaan mahtunut myös (nämä surullisen kuuluisat koiranluut, natiseva kattoverhoilu ja semmosta pientä). Seuraavassa sekavahko kyhäelmä eri asioista, joita nyt tuli mieleen:
Moottoreista:
- kohtuullisen huolettomia, ovat sitä viisisylinteristä sukupolvea (esim. nokkahihna 160tkm tai neljä vuotta)
- Bensavaparikoneissa ei oo muuta eroa kuin softa (140hv ja 170hv). Tuo peruskone 140hv on jo varsin mukava kone, se mikään tykki ole mutta kyllä sillä ehtii kaupassa käydä ja vähän muuallakin.
- Matalapaineturboja on kahta mallia 2.4T (2001-2003: 200hvm 285Nm) ja 2.5T (2003- : 210hv ja 310Nm muistaakseni), ja ne on meleko miellyttäviä koneita. Lisäksi siihen saa piristystä myös suhteellisen kivuttomasti softalla (esim. BSR:n OBDII-portin kautta ladattava softa= 252hv, 410Nm).
- Sittenhän on nämä T5 ja R mallit, jos tuokaan voima ei riitä.
- Dieselit on näissä jo Volvon omia, eli ei enää volkkarin. 2.4D ja D5 on täsmälleen sama (2001-2004?) kone, mutta - yllättäen - softalla tehdään ero. Dieseliä en oo ajanut, mutta sanovat isot pojat ihan lepposaksi sitäkin.
Kulutus:
- Talousihmeitä nämä bensakoneet ei tietenkään ole, painoa kun on se 1600 kg. Mutta maantiellä pääsee tuommoisella lastutetulla matalapainebensaturbolla nätisti ajellessa 8 l/100 km. Nyt on ollut keskikulutus sekalaisessa ajossa 9.7 l/100km. Ja tietty jos polkee, niin kulk... eiku syö myös kaiken mitä sille antaa. En oo tosin saanu suht. raskaalla kaasujalalla menemään yli 11 l/100 km.
Alusta:
- Vakioalustat on pikkusen pehmeitä (R:n alusta on sitten toinen juttu), mutta näihin "normipeleihin" esim. maltillinen madallus ja jotkut tiukemmat iskarit ei nyt varsinaisesti pahaa tee - mutta sehän on tietty makuasia. Ohjattavuus parani (keskialueen lievä tunnottomuus katosi), kun alustasarjan laittoi.
Varusteista poimittua:
- Automaatti-ilmastointi hoitaa talven pakkasilla lämpöä kabiiniin erittäin hyvin, ja kesällä ilma viilentyy kanssa haluttuun lämpötilaan nopsasti. Erittäin hyvänä olen pitänyt sitä, että takana on omat suulakkeet takaikkunoille/matkustajille. Laseista näkee ulos kelillä ku kelillä. Siitä iso plussa.
- Jos autossa on automaattinen ilmastointi, niin tulee mukana sisäilmanlaatujärjestelmä. Se on sillein vekkuli järjestelmä, että se pistää sisäkierron päälle mikäli edessä sattuu olemaan esim. vm -72 tiisselitransitti, joka puskee "vähän" savua...
- Vakiona tulevat äänentoistovermeet ovat ihan asialliset, mallistosta löytyy sitten ihan dolby surroundia jos sikseen tulee (se, että tekeekö autossa mitään sillä, on ihan toinen juttu...).
- Penkit ovat kyllä yksinkertaisesti hyvät. Säätöjä riittää ja tukevat juuri mukavasti oikeista kohdista.
Tiloista:
- edessä mahtuu hyvin, takana ei. Sivusuunnassa tilaa on kyllä takanakin, mutta jalkatilat ja päätilaa ei liiemmilti ole.
-Tavaratila on jokseenkin iso, mutta lastausluukku auttamattoman pieni... Se rajoittaa paljon.
Muuta:
- Mitenkään superhiljaiseksi autoa ei voi sanoa, tosin jos autossa on laminoidut sivulasit, niin se hiljentää ajoääniä ja rengasääniä paljon (-3db). Voisihan se olla hiljaisempikin (talvella sisusta natisee jonkin verran, ja esim. kattoverhoilu muutettu 2003 malleissa)
- Korjaamolla ei ole tarvinnut viihtyä kuin normaalihuollot, huoltovälit ensimmäisissä malleissa vielä 20tkm. Halvoiksi huoltoja ei voi sanoa, mutta huoltopaikanhan voi toki aina valita...
- Muutamia pieniä sähköhäröjä ollut välillä, tosin mulla on temppuillut tasan yks ja sama komponentti (takamodulin ohjausyksikkö).
No tulihan sitä jo tuossakin.

jere kirjoitti: Bensavaparikoneissa ei oo muuta eroa kuin softa (140hv ja 170hv). Tuo peruskone 140hv on jo varsin mukava kone, se mikään tykki ole mutta kyllä sillä ehtii kaupassa käydä ja vähän muuallakin.
Nyt on ollut keskikulutus sekalaisessa ajossa 9.7 l/100km. Ja tietty jos polkee, niin kulk... eiku syö myös kaiken mitä sille antaa. En oo tosin saanu suht. raskaalla kaasujalalla menemään yli 11 l/100 km.
Joo, tuo softajuttu on aika hauska. Lastulla molemmista tehoversioista saman verran, taitaa olla ainut vapari mihin saa pelkällä lastulla nelkyt heppaa lisää . Tuo softaero muuten rajoittaa kaasuläpän avautumista, 140 heppasessa ei vaan läppä aukea kokonaan.
Vähällähän olet päässyt . Jonkin verran on tullut ajettua noilla matalapaineturboilla, ja aina on yli 11,5 näyttänyt ajotietokone keskikulutukseksi. Kaikki on olleet automaatteja. Jos on enemmän antanut happea niin kolmeentoista on noussut.
Joo, onhan se virittäminen hieman muuttunut pappatuntureiden ja pv-suzukien ajoistaLauri N kirjoitti:[Joo, tuo softajuttu on aika hauska. Lastulla molemmista tehoversioista saman verran, taitaa olla ainut vapari mihin saa pelkällä lastulla nelkyt heppaa lisää . .
Mutta itse asiassa tuosta matalapaineturbosta saa lastuttamalla hieman enemmän kuin vapareissa, 200hv 285Nm -> 252hv 410Nm. Nämä siis www.bsrab.se PPC-softasysteemillä. Helppoa ja vaivatonta, softa sisään, odotellaan 3 min ja menoksi. Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia tuon kanssa. Katsastukseen ja huoltoihin palauttaa vakiosoftan, niin ei tuu sanomista.
Sitten jos alkaa "hifistelemään", niin esim. käynti Karalan pajalla JKL:ssä kannattaa - saa yksilöllisesti säädetyn lastun.
Sinänsä jännä juttu, että virisoftalla vie matka-ajossa vähemmän kuin vakiolla. Kun eihän se energia pitäis tyhjästä syntyä, mutta kaipa siinä on vetoalueet paremmin kohdallaan silloin
Siksipä tuohon BSR:n systeemiin kallistuinkin, koska sen saa niin näppärästi palautettua vakioksi ja takaisin, ilman että näpit "rasvaantuu" - eli silkkipersustuunaustaJarno.V kirjoitti:Nuista softista kannattaa mainita jos merkkiliikkeessä käyttää, jos "piristettyä" ecua päivittää esim. jonkin kampanjan takia niin virityksen omaava boxi kuolee lähes aina täysin-> kuka korvaa, liike ei ainakaan.
Luetun ymmärtäminen... En ole matalapaineturbosta tuossa lauseessa puhunutkaan. BSR:n ilmoittamat tehot kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa, en muista että kukaan olisi penkissä niitä ulos saanut. Muutenkin pidän tuota PPC:tä vähän yliarvostettuna. Törkeän hintainen, samalla rahalla käy Karalan tai Harisen säädöissä. Mutta niitä ei tosiaan saa vakioksi vaihdettuakaan yhtä helposti. Eikä mun mielestä kyllä ole tarvettakaan.jere kirjoitti:Mutta itse asiassa tuosta matalapaineturbosta saa lastuttamalla hieman enemmän kuin vapareissa, 200hv 285Nm -> 252hv 410Nm. Nämä siis www.bsrab.se PPC-softasysteemillä. Helppoa ja vaivatonta, softa sisään, odotellaan 3 min ja menoksi. Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia tuon kanssa. Katsastukseen ja huoltoihin palauttaa vakiosoftan, niin ei tuu sanomista.Lauri N kirjoitti:[Joo, tuo softajuttu on aika hauska. Lastulla molemmista tehoversioista saman verran, taitaa olla ainut vapari mihin saa pelkällä lastulla nelkyt heppaa lisää . .
Sitten jos alkaa "hifistelemään", niin esim. käynti Karalan pajalla JKL:ssä kannattaa - saa yksilöllisesti säädetyn lastun.
My bad, pitäis opetella lukemaan... "ainut vapari"-osa jäi huomioimatta.
BSR on kieltämättä kallis, ja ne luvut ei pidä välttämättä paikkaansa: Kaverille luvattiin 252 hp ja 410 nm 2.5T koneeseeen PPC:lla, ekalla penkityksellä saatiin irti 249 hp ja 434 nm. Että se on joskus semmosta
No jokainen kone on yksilö, jokainen penkki jne. Minulla ei ole pahemmin huomauttamista ollut PPC:stä, se on yks vaihtoehto toisten joukossa.

Ajelin muutaman päivän Hertzin S60:llä. Oli mallia 2.4 ja toki täysin perusvarusteltu. Ihan ookoo auto, mutta ei saanut minkäänlaista omistamisen halua edes käymään mielessäni. Mitään oikein kehuttavaa en löydä, joskohta en paljon moitittavaakaan. Ainoa asia, jota nalkutin S60:llä ajellessani oli vetelyys. Auto kulki urateillä kuin keitetty spaghetti.
Perustyösuhdeautojen (eli Avensis ja kumppanit) porukassa perus-S60 on varmasti ihan kiinnostava vaihtoehto ja edes vähän jonkin makuinen muihin verrattuna. Mutta omakseni en kyllä haluaisi. Mieluummin vaikka kakkosnelonen Mersu ja yli jäävä raha säästöpossuun.

-T