Kävipä sitten asia ja toinenkin ja lopputulemana minunkin parkkiruudussa on sitten nykyään yksi paavo kevätkuosissa. Tai onhan tuo jo toista kuukautta kuljettanut lähtöpisteestä määränpäähän, mutta tätä ennen ei ole tarvinnut muuta tehdä kuin kaataa lisää dieseliä tankkiin.
Eli, nyt olisi ohjelmassa silmäremontti, xenonit kun pimenivät kummaltakin puolen. Internetin ihmemaata kun aikani pengoin niin tuo temppu pitäisi olla kohtuullisella tupakankulutuksella ja kirosanoilla ihan parkkipaikkahommanakin tehtävissä.
Biltemasta näkyy löytyvän D2R -lamppuja edes suunnilleen persaukisen lompakolle kelpaavaan hintaan, joten semmoiset pitänee käydä nyt ensihätään investoimassa, mutta sitten se itse vaihto.
Oikealla puolellahan on tilaa vaikka kuinka:
Eikä tuo itse kantakaan näytä kovin kummalliselta vaihtaa:
Mutta kertokaapa että miten vasemmalle puolelle saa edes senverran tilaa että hentoiset nörtin kädet saa mahtumaan tuonne rakoseen:
(Öljysäiliö tuli väritettyä kuvaan punaiseksi kuvakulmaa hahmottamaan, ei se oikeasti ole tuon värinen )
Lampunpesurin säiliö nousee nätisti pois tieltä, eikä tuo öljysäiliökään tunnu olevan sen kummemmin kiinni, mutta letkussa ei tunnu olevan löysää niin paljon että tuo säiliö mihinkään liikahtaisi, ainakaan järkevällä voimankäytöllä.
Sikäli kun nettiä plärätessä ymmärsin oikein, niin tuon lampunpesurin säiliön vaihto pitäisi riittää, mutta ei minun nakit ainakaan taivu tuonne öljypöntön ja lampunkannan väliin (ellei sitten joku vakuuttavasti väitä, että sen vaihdon mahtuu ihan oikeasti tekemään tuon enempää purkamatta).
Sikäli kun tuo väy sattuu muuten kiinnostamaan, niin jonkinmoista tarinaa löytyy tuolta toiselta foorumilta
W210 facelift xenonien vaihto
W210 facelift xenonien vaihto
Viimeksi muokannut take, 13.6.2012 3:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 132
- Liittynyt: 31.12.2011 10:36
- Paikkakunta: Ruukki
Viestistä ei käy ilmi onko kyseessä facelift väyrynen, mutta pre-faceliftissä umpio irtoaa helposti. Taitaa olla helpompi napata umpio pöydälle polttimon vaihtoa varten
Edit: lukihan se tuolla toisella foorumilla, en tiedä miten umpio irtoaa facelift väykystä
Edit2: Saksasta saa parin Philipsin polttimoita noin viidellä kympillä.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=atv1zg2G85g[/youtube]

Volvo S40 1.9D 2001
W202 -94 sedan 200 automaatti
+ pari muuta autoa
W202 -94 sedan 200 automaatti
+ pari muuta autoa
Jaa, pahoittelen puutteellista tietoa, faceliftihän se. Eli umpio ei ihan nätisti irtoa. Virallinen wissiohje on kuulemma malliin ota kansi pois ja vaihda polttimo. Helppo sanoa, ja vielä helpompi tehdä?Starglazer kirjoitti:Viestistä ei käy ilmi onko kyseessä facelift väyrynen, mutta pre-faceliftissä umpio irtoaa helposti. Taitaa olla helpompi napata umpio pöydälle polttimon vaihtoa varten
Valitettavan heikosti taipuu tuo nahkahousukieli, mutta sikäli kun oikein ymmärsin, niin pari philipsejä 47,47€ ja toimituskulua 3,50 päälle. Ja toimitusaikaa lupailevat 2-3 päivää, mutta tänne saanee odotella ainakin viikon. Hyvät suosituksethan tuo putiikki on saanut ja tuosta on vissiin ihan kokemuksiakin?Starglazer kirjoitti: Edit2: Saksasta saa parin Philipsin polttimoita noin viidellä kympillä.
Viikonloppuna pitäisi tosin lähteä tienpäälle, mutta kuka sitä näin kesäkelillä yöttömässä yössä valoja muutenkaan tarvitsee
Höh. Eihän ne ollut kummoinen temppu vaihtaa. Kävin nyt kuitenkin biltemassa ettei tarvitse sokealla väykyllä ajella ja sinnehän ne tuikut upposi senkun pisti paikoilleen.
Laitan vähän ohjeentynkää kuvien kera kunhan jälkikasvu on treffeillä nukkumatin kanssa, jos sattuu että joku muukin moisen kanssa pähkäilee.
Laitan vähän ohjeentynkää kuvien kera kunhan jälkikasvu on treffeillä nukkumatin kanssa, jos sattuu että joku muukin moisen kanssa pähkäilee.
Tästäpä siis xenonien vaihto facelift -väykkyyn, kun en moista ohjetta muualta löytänyt.
Ihan ensitöiksi ne valot pois päältä
Kuvat otettu oikeanpuolen umpiosta. Vasemmalla homma on ihan sama, mutta tilaa on vähän vähemmän.
1. Polttimon kansi auki, lähtee kun pyöräyttää auki
2. Polttimosta korkeajännitejohto irti. Pyöräytä liitintä 1/4 kierros ja vedä irti
3. Irrota oranssi pidike pyöräyttämällä. Ympyrällä merkittyjä ruuveja ei tule avata. Pieni löysyttäminen voi olla tarpeen.
Pidike irtoaa ilman polttimoa
4. Polttimo irti kannasta
Kasaus päinvastaisessa järjestyksessä. Polttimo ei mene kantaan väärin päin, kuvassa 4 on merkitty haitta (joka on suoraan ylöspäin), joka pakottaa polttimon oikeinpäin. Varsinkin vasemman puolen lampun kanssa kannattaa sitten olla tarkkana ettei hajota uutta xenonia paikalleen tällätessä.
Nuo oranssit pidikkeet on sitten mahdollista laittaa väärin (arvatkaas vaan mistä tiedän ). Kuvissa 2 ja 3 nuolella osoitettu kaari pitää osoittaa sisäänpäin, eli syyläriä kohti.
Vasemmalla puolella sitten ensitöiksi lamppujen pesunesteen säiliö sivuun, että saa edes vähän tilaa. Säiliö lähtee ihan nostamalla.
Ja polttimon vaihto näppituntumalla
Vasemmalla puolella lampun taustan vieressä menee useampikin letku, ainakin minun yksilössä noissa oli senverran varaa että ne sai nätisti pois jaloista.
Ohjeiden soveltaminen omalla vastuulla jne.
Kuvat (c) minä,