Edellistä vastaavaa ei ollut myynnissä varsinkaan sillä summalla, jonka siitä myydessä sain. Tämä oli toki tiedossa ja pystyin tyytymään vähempääkin. Osnabrückin Mercedes-liikkessä (Beresa) oli myytävänä saman ikäinen 2011 facelift, joka mahtui budjettiin. Kyseessä oli toki melkoinen neekerimalli vanhaan verrattuna, mutta kuitenkin itselleni riittävät varusteet. Ehdottomia edellytyksiä olivat facelift, automaatti, xenonit ja AMG-paketti. Kaikki muu sitten olisi plussaa ja vähintään 220 CDI, mutta mielummin toki 250, kun kuluttaa saman verran ja suorituskyky on selvästi parempi.Lopulta olin sitä mieltä, että vain 250 kelpaa.

Auto oli myynnissä ilman myyntikuvia, kun ei ollut vielä ehtinyt fiksaukseen. Soitin siitä ja koitin tinkiä, mutta mielestäni huonolla menestyksellä. Odottelin muutaman päivän ja soitin uudestaan ja sain muutaman satasen aiemman tinkauksen lisäksi tarjouksen talvipyöristä kaupan päälle. Sovin kaupat ja lupasin maksaa myyjän ehdotuksesta ensin puolet tilisiirrolla ja loput paikan päällä. Kaupat saisi peruttua, jos auto ei miellyttäisi.
Sopiva ajankohta noudolle ja lennolle Pirkkalasta Bremeniin oli 9.7.2014 illalla eli olin kolme viikkoa ostamani Carinan varassa. Se kuljetti kuitenkin yli 2000 km ongelmitta. Lähtöpäivänä ei ollut isompaa stressiä, kun kaupat oli sovittu. Isä eläkeläisenä oli taas seurakaverina. Lensimme siis Bremeniin ja vaikka kone olikin vähän myöhässä, ehdimme silti saada varaamani Europcarin vuokra-auton illalla (VW Polo tai vastaava). Vastassa oli Skoda Rapid pystyperä.

Nukuimme yön Tryp by Wyndhamissa lentokentän lähellä. Olin ollut jo aiemminkin siellä vuonna 2010, mutta silloin se oli Mercure Hotel Hanseatic. Ei ole mikään huippuhotelli, mutta on lentokentän lähellä ja auton saa takapihalle. Aamulla sitten lähdimme Hampurin kilvissä olevalla Skoodalla kohti Osnabrückia. Matka on vähän toista sataa kilometria ja olimme perillä jo 9:15, vaikka tapaaminen olisi kymmeneltä. Saimme myyjän käsiimme ja kaikki oli kunnossa, autokin oli hieno. Kahvit tulivat taas nenän eteen ja tällä kertaa Beresan posliinikupeissa.
Katsoin kahvittelun jälkeen auton ulkoa ja sisältä ja totesin yhä hyväksi kuten sen pitikin olla. Ei ollut kolhuja tai edes vanteissa naarmuja. Konepellin etureunassa oli vähän kivenhakkaumia, mutta pakollahan niitä tulee. Eipä siinä sitten muuta kuin kauppa kiinni enkä kokenut tarvetta koeajolle. Rahat tädille tiskille ja sitten lähdimme liikkeen tytön kanssa Osnabrückin Kreishausille kilpiä hakemaan ja papereita täyttämään. Erikoista oli, ettei tarvinnut mennä ostamallani autolla. Eivät siis katsoneet runkonumeroa rekisteröinnin yhteydessä. Uunituoreiden OS 452P -kilpien kanssa takaisin ja ne kiinnitettiin autoon. Myyjä esitteli Junge Sterne -paperit ja antoi kansion mukaan. Juttelimme jalkapallosta smalltalkia ja sitten palautimme vuokra-auton. Vuokraamossa taas small talkia Mersusta ja jalkapallosta ja kysäisin kannattaako käydä katsomassa Osnabrückin Stadthausia. Ei kuulemma kannattanut ja vuokraamon heppu käski painella suoraan Hampuriin, kun lähimmät näkemisen arvoiset paikat olivat hänen mukaansa Münsterissä ja se oli väärään suuntaan.
Reilun parin tunnin päästä saavuimmekin tähti nokalla Hampuriin. Hampurista olin varannut taas Lübecker Strasselta Radisson Expressin, joka on hyvä. Kahden hengen huone aamiaisineen oli taas 89e ja vieressä on Rewe, josta saa ruokaa ja juomaa tuliaisiksi. Kävimme tätä ennen kuitenkin Oststeinbeckin Realissa tuliaisostoksilla. Hotellille veimme tavarat ja lähdimme käymään lähettämässä Hampuri-kortit. Hyvä paikka kortin lähetykselle on rautatieasema ja luonnollisestikaan Euroopan toiseksi vilkkain rautatieasema ei petä siinä, etteikö siellä postikortteja myytäisi, kun aseman Wandehallessahan myydään vaikka mitä. Mersu parkkiin oven eteen ja ostettiin kortit ja käytiin kävelyllä keskustassa. Siitä jatkoimme Mikaelin kirkolle, joka lienee Hampurin tunnetuin nähtävyys. Olin toki siellä ennenkin käynyt, mutta isä ei. Katsoimme sisältä ja ihailimme reilun sadan metrin korkeudelta tornista maisemia. Siitä lähdimme takaisin hotellille tarkoituksena ruokailla Lübecker Strassen Schweinskessa (sikaravintola). Harmi vaan, kun kello oli vähän yli kuusi ja kaikki kadut täynnä autoja. Sikamaisten ruuhkien jälkeen pääsimme lopulta parkkihalliin ja kävelimme syömään sianlihaa. Kello oli syönnin jälkeen jo paljon niin menimme nukkumaan, kun aamulla olisi ajo kotiin.
Söimme aamiaisen 6:30 ja käänsin kolmisakaraisen tähden osoittamaan kohti Lyypekkiä. Pikku kiertoajelu keskustassa ja siitä kohti Puttgardenia. Maaliskuussa kun kiersimme Tanskan halki. Malmöstä vähän Helsingborgiin päin oli moottoritie tukossa, kun joku oli osunut kaiteeseen. Pääsi siitä lopulta ohi, mutta Tukholmaan saavuttaessa sama toistui, tosin lievempänä. Ajoin Vikingin terminaaliin ja pääsimme vajaan tunnin sisään laivaan. Söimme ja menimme nukkumaan. Aamulla olimme Turussa ja siitä kotiin. Turun tulli oli kiinni.
Jaa niin se auto. No, C250 CDI T Avantgarde AMG, reilusti alle sata tonnia lasissa ja kahden vuoden takuu. Huollettu minua varten juuri ja renkaissakin pintaa 7,5 milliä. Vähän tosiaan neekerimalli, mutta on hinta Saksassa sentään kutosella alkanut uutena.
040U BLACK
1U2 SNOW GRID
202B OWNERS MANUAL AND SERVICE RECORD - GERMAN
213 SPEED-SENSITIVE POWER STEERING/VARIO STEERING
229L GERMANY
230 PARKING GUIDANCE
233 AUTONOMOUS INT. CRUISE CONT. PLUS (DISTRONIC PLUS)
237 ACTIVE BLIND SPOT ASSIST
238 ACTIVE LANE KEEPING ASSIST (FAP)
23P DRIVING PACKAGE
240 LED DAYTIME RUNNING LIGHTS
244 SPORTS SEATS, FRONT
249 INSIDE AND OUTSIDE MIRROR AUTOMATIC DIMMING
255B MB MOBILO WITH DSB AND GGD
260 TYPE DESTINATION ON TRUNK LID - ELIMINATION
260B AIRBAGLABEL - GERMAN/ENGLISH
280 LEATHER STEERING WHEEL AND LEATHER GEAR SHIFT KNOB
287 THROUGH-LOADING FEATURE
293 SIDEBAG IN REAR LEFT AND RIGHT
294 KNEE AIRBAG
299 PRESAFE
2U1 RADIATOR SHUTTER
2XXL FEDERAL REPUBLIC OF GERMANY
302B HEAD UNIT LANGUAGE - GERMAN
30P COMPARTMENT PACKAGE
310 DUAL CUP HOLDER
332B INSTRUMENT CLUSTER/HU LANGUAGE - GERMAN
345 RAIN SENSOR
386 MOBILE PRE.-INSTALLATION (MTUS)
427 AUTOMATIC TRANSMISSION 7-SPEED
428 STEER.WHEEL GEARSHIFT BUTTONS/SHIFT PADDLE PAINTED
440 TEMPOMAT (CRUISE CONTROL)
442 MULTIFUNCTION STEERING WHEEL (12 BUTTONS)
474 DIESEL PARTICULATE FILTER
477 TIRE PRESSURE LOSS WARNER
483 VEHICLE DYNAMICS PACKAGE
4U4 RADIATOR GRILLE WITH CENTER STAR
500 OUTSIDE REAR VIEW MIRROR LH AND RH FOLDING
513 TRAFFIC SIGN RECOGNITION
518 UNIVERSAL COMMUNICATIONS INTERFACE (UCI)
51U BLACK FABRIC ROOF INTERIOR TRIM
527 COMAND DVD APS WITH NAVIGATION
580 AIR CONDITIONER
584 ELECTRIC WINDOW REGULATOR
600 HEADLAMPS - CLEANING EQUIPMENT
608 AUTOMATIC HIGH BEAM SWITCH (IHC)
622 HEADLAMP WITH ILS, RIGHT-HAND TRAFFIC
70O UPDATE OF INJECTION SYS. SERIES PRODUCTION CONFIG.
720A LEATHER COMBINATION
721A LEATHER COMBINATION - BLACK/ANTHRACITE
736 TRIM PIECES - WOOD ASH BLACK
772 AMG STYLING PACKAGE-FRONT SPOILER, SIDE SKIRT
784 AMG 17" SPOKE WHEEL MIXED TYRES
802
813 LINGUATRONIC-GERMAN (VOICE OPERATION)
81P COMAND WITH NAVIGATION UPDATE
840 DARK TINTED GLASS
873 SEAT HEATER FOR LEFT AND RIGHT FRONT SEATS
875 HEATED SCREEN WASH SYSTEM
909 ALTERNATOR MANAGEMENT
916 FUEL TANK WITH INCREASED CONTENT
928 EXHAUST GAS CLEANING WITH EURO 5 TECHNOLOGY
932 TANK AT DRIVER/FRONT PASSENGER SEAT
942 LOAD COMPARTMENT PACKAGE
950 AMG SPORTS PACKAGE
954 EQUIPMENT PACKAGE FOR AVANTGARDE VEHICLES
967 COC PAPER EURO 5 TECH. W. REGISTRAT .CERT. PART 2
A20 DIRECT START
A24 JOINT FLANGE, 4-ARM 120
A62 FE TORQUE CONVERTER HOUSING 19
A66 FE CONVERTER 19 MM
A86 T VALVE BODY ASSEMBLY WITH VGS 3
A89 REDUCED-FRICTION
B03 DIRECT START / ECO START/STOP FUNCTION
B09 REFRIGERANT COMPRESSOR WITH MAGNETIC COUPLING
F204 MODEL SERIES 204
FS COMBI - VEHICLE
G908 TRANSMISSION CODE VERSION 08
GA AUTOMATIC TRANSMISSION
HA REAR AXLE
J82 FULL-LOAD VENTILATION OM668
K11 ADAPTIVE STOP LIGHT FLASHING
K13 STEUERCODE FUER SERVICEINTERVALL 25000 KM
L LEFT-HAND STEERING
M014 ENGINE INCREASED PERFORMANCE
M22 DISPLACEMENT 2.2 LITER
M651 R4-DIESEL ENGINE M651
NB6 CONTROL CODE BREMEN PLANT
NO2 CONTROL CODE BREMEN PLANT
P47 AUTOMATIC PACKAGE
P49 MIRRORS PACKAGE
R01 SUMMER TIRES
U01 REAR BELT STATUS INDICATION
U18 AUTOMATIC CHILD SEAT RECOGNITATION (AKSE)
U26 FLOOR MATS - AMG
U41 FUEL - WATER SEPARATOR AND LUBRICATION PACKAGE
U72 DVD PLAYER WITH REGIONAL CODE 2, EUROPE, JAPAN
V50 SPEED + LOAD INDEX 91W
VL FRONT AXLE HALF, LEFT
VR FRONT AXLE HALF, RIGHT




