Releen kytkentäkaavat??
Muistelen laittaneeni joskus kauan sitten( talmun ohjeen mukaan) muutamia valoja. Taisi olla releen kela pitkien + johdon, ja lyhyiden plussan välissä. Se selittäisi myös lakitekstissä olevan poikkeuksen, että "väläytyspitkillä" saisi palaa. Väläytyksessä yleensä palavat lyhyet ja pitkät yhtäaikaa, joten kela ei saisi maadoitusta toisen hehkulangan kautta.
Heh. Diileri ajattelee samoin päin kuin minä.dealer kirjoitti:Ei ei ei.
Johto on aina ensin, sitten se katkaistaan ja laitetaan diodi väliin jos on tarvetta.
Ellei ole johtoa ei ole diodiakaan, eikä tarvetta sille.
Jos kysytään "Laitetaanko tuohon väliin diodi", tarkoitetaan aina jotain johtoa joka on olemassa, se katkaistaan ja laitetaan se diodi.
Ja etteivät huomiovalot pala, kun ajovalot ovat päällä. Sama diodi estää virran karkailun (pun intended ) parkeilta huomiovaloille tuossakin tapauksessa. Toisaalta tämähän jo vissiin käsiteltiinkin.mjo33400 kirjoitti:Kävin tätä muna ja kana leikkiä läpi 15 minuuttia kytkentäkuvan kanssa ja on myönnettävä, että Dealer on oikeassa, diodi on vain parkkitilanteessa estämässä huomiovalojen kytkeytymistä. Jos tätä Dealerin aiemmin esittämää toimintaa ei olisi niin diodia ei tarvittaisi vaan sen tilalla olisi suora kytkentä.
t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
-
- Viestit: 541
- Liittynyt: 02.6.2006 22:43
- Paikkakunta: 97940
Eikös parkit vie niin vähän virtaa, että ei kannata laittaa relettä. tokko nuo omat siitä juuri himmenee, jos ryöstät virrat vaikka suoraan piuhasta. Ja haittaako se jos parkit vaikka aavistuksen himmenevätkin?300 D farkku kirjoitti:Anteeksi vähän offtopicia, miten kannattaisi lisävaloista kytkeä parkit katkaisian kautta. Rele väliin vai ilman.
-
- Viestit: 541
- Liittynyt: 02.6.2006 22:43
- Paikkakunta: 97940
Tällä hetkellä on noin, mutta mutta...kojetaulussa alkaa palamaan :lamppu: vikavalo .HVM kirjoitti:Eikös parkit vie niin vähän virtaa, että ei kannata laittaa relettä. tokko nuo omat siitä juuri himmenee, jos ryöstät virrat vaikka suoraan piuhasta. Ja haittaako se jos parkit vaikka aavistuksen himmenevätkin?300 D farkku kirjoitti:Anteeksi vähän offtopicia, miten kannattaisi lisävaloista kytkeä parkit katkaisian kautta. Rele väliin vai ilman.
Näillä mennään.
BMW 330 D -03, 286hp/668nm
BMW 335i -07, 414hp/572nm
50 prossaa jostain on parempi, kuin 100 prossaa ei mistään....
BMW 330 D -03, 286hp/668nm
BMW 335i -07, 414hp/572nm
50 prossaa jostain on parempi, kuin 100 prossaa ei mistään....
Kun itse kytkin lisävalot, otin lisävalojen vaihtoreleen (omat/lisäpitkät) herätteen kytkimelle virran parkkien piuhasta (sulakerasialta). Ei aiheuttanyt vikavalon palamista, vaikka siinä varastetaan virtaa sekä releelle, että kytkimen valolle. Eli käyttämällä relettä, estyy vikavalon palamiselta, kuten Mika T. jo vinkkasikin
Itsellä jäi vain vikavalo palamaan pitkien kanssa, koska toinen pitkien piuha jäi kokonaan tyhjäksi, ja toisesta otin herätteen pitkien/lisäpitkien releille. Olisi vissiin pitänyt kytkeä molemmilta puolilta omat releet, niin välttäisi vikavalon palamisen En vain viitsinyt ylimääräisiä releitä käyttää, kun nytkin tuli tarpeeksi kytkettävää ja tuhat liitosta
Itsellä jäi vain vikavalo palamaan pitkien kanssa, koska toinen pitkien piuha jäi kokonaan tyhjäksi, ja toisesta otin herätteen pitkien/lisäpitkien releille. Olisi vissiin pitänyt kytkeä molemmilta puolilta omat releet, niin välttäisi vikavalon palamisen En vain viitsinyt ylimääräisiä releitä käyttää, kun nytkin tuli tarpeeksi kytkettävää ja tuhat liitosta
Ei voi Tuohan on laiskalle ihmiselle erittäin hyvä varuste, kun ei jaksa ympäri autoa kulkea Eihän jarruvaloja oikein muuten näekään, että toimiiko ne.. Tien päällä näkee raivostuttavan paljon autoja, joissa on polttimoita pimeänä Pahimmillaan koko takapää jarruvaloineen on ollut jollakin pimeänädealer kirjoitti:Valovikavalon polttimon voi ottaa pois mittaritaulusta, suotta sen kanssa älskää.
Ja joka toisessa mersussa palaa ne etusumuvalot
-
- Viestit: 541
- Liittynyt: 02.6.2006 22:43
- Paikkakunta: 97940
Pimeällä tiellä auttaa tuohon se, että vilauttaa itse sumareita ja jos ei vastaan tulijalla sammu, niin pitkät ja sumarit päälle. Johan sammuu.veppe kirjoitti: Joka toisessa mersussa palaa ne etusumuvalot
Näillä mennään.
BMW 330 D -03, 286hp/668nm
BMW 335i -07, 414hp/572nm
50 prossaa jostain on parempi, kuin 100 prossaa ei mistään....
BMW 330 D -03, 286hp/668nm
BMW 335i -07, 414hp/572nm
50 prossaa jostain on parempi, kuin 100 prossaa ei mistään....
-
- Viestit: 541
- Liittynyt: 02.6.2006 22:43
- Paikkakunta: 97940
Sammuu , kun on tarpeeksi valoa keulalla.Mika.T kirjoitti:Ei muuten sammu...300 D farkku kirjoitti:Pimeällä tiellä auttaa tuohon se, että vilauttaa itse sumareita ja jos ei vastaan tulijalla sammu, niin pitkät ja sumarit päälle. Johan sammuu.veppe kirjoitti: Joka toisessa mersussa palaa ne etusumuvalot
Näillä mennään.
BMW 330 D -03, 286hp/668nm
BMW 335i -07, 414hp/572nm
50 prossaa jostain on parempi, kuin 100 prossaa ei mistään....
BMW 330 D -03, 286hp/668nm
BMW 335i -07, 414hp/572nm
50 prossaa jostain on parempi, kuin 100 prossaa ei mistään....
No juu, noilla nykyisillä valoillani saattaisin saada jonkun ehkä sammuttamaan300 D farkku kirjoitti:Sammuu , kun on tarpeeksi valoa keulalla.Mika.T kirjoitti:Ei muuten sammu...300 D farkku kirjoitti: Pimeällä tiellä auttaa tuohon se, että vilauttaa itse sumareita ja jos ei vastaan tulijalla sammu, niin pitkät ja sumarit päälle. Johan sammuu.