Syys-lokakuun vaihteen tienoolla kohosi autokuume uusiin mittoihin, tällä kertaa piti saada amerikkaa pihalle. Cadillacia lähdin etsimään tositarkoituksella, vaan toisin kävi. Hetken mielijohteesta päätin, että GM ja Mopar on jo koettu, nyt pitää saada Fomoco. Ford tuntui kuitenkin jotenkin rahvaanomaiselta, Mercury tai Lincoln piti saada. Merkkureita ei tuntunut olevan tarjolla kuin perämoottoreina, joten haku keskittyi Lincolniin. Koskapa oikeissa autoissa on kardaani, katselin lähinnä Town Careja.
Hollolassa sijaitsevalla Paimelan Paronin ranchilla olikin sitten melko siisti punainen Town Car, ei kun katsomaan. Joitakin pikkuvikoja autossa oli, mutta vaihtotarjous Avengeriin oli hyvä, joten jäin vakavasti harkitsemaan. Pari päivää myöhemmin soitin perään, mutta auto oli jo mennyt. Ehdin kirota raskaasti, ennenkuin paroni sai sanottua, että parempaakin oli tullut tarjolle. Ilmoitin kuitenkin jyrkästi, että muut merkit ei nyt kelpaa.
Eipä tarvinutkaan, tarjolla oli juuri Virosta uitettu Lincoln Continental Mark VI herran vuodelta 1983.
Autohan ei ole mikään kaunis, varsinkaan neliovisena, mutta sellainen kolkon komea kylläkin. Minusta. Todella siisti ja suorakylkinen, pari vuotta aiemmin New Jerseystä Viroon viety.
Voimalinja on pomminvarma, 302 AOD-lootalla. Tai voimalinjasta on turha puhua, voimaa ei juuri ole silloisista saastemääräyksistä johtuen. -83 ei ollut enää tarjolla muita moottorivaihtoehtoja, isolohkot jäi jo 70-luvulle ja 351:kin katosi pari vuotta aiemmin.
Ajoltaan auto oli ehjä, juuri niin hyvä tai hirveä, kuin tällaiset ovat joten kaupat tuli ensi näkemältä. Dodge jäi paronille, minusta tuli Lincolnin omistaja.
Tuhannen kilometrin koeajot tuli tälle kesää, mukavasti taittuu matka. Bensaa palaa 14 litraa sataselle, ajaapa miten vain. Laatikko vaihtaa kuin ajatus, vanhat mersut ei tässä pärjää amerikkalaisille lainkaan.
Varusteista ainoastaan keskuslukitus temppuilee satunnaisesti, jopa ajotietokone toimii.
Nyt rakkine on tallissa odottelemassa ensi kesää, jatketaan sitten tarinaa.


