Pappilan kulkuneuvot. Skoda ja Toyota yhteensoppii...
Illalla jäi luppoaikaa, joten Sitikan pesuun.
Hyvä vaha oli laitettu autoliikkeessä pintaan? 3kk likakerros lähti kerralla, eikä tarttenut paljoa painepesuria näyttää. Eihän se nyt ihan "puunattu" ollut, mutta menettelee sen hetken kunnes pääsee uudelleen pesemään.
Kokeilin kepillä jäätä ja pesin myös konehuoneen... Ainakin aamulla vielä toimi kun töihin ajoin. Toivottavasti myös yöllä kun ajelen kotiin ansaituille vapaille.
Jottain negatiivistakin on sanottava... Hankook IPike nastarenkailla ei tee mitään näillä kevään jäätiköillä. Lumella meni vielä hyvin, mutta nyt on parilla työreissulla menty joitakin mutkia ihan tuurilla... Tuo kun ei yhtään varoita, että kohta luistaa Pintaa ja nastoja on, mutta jostain syystä vaan ei pidä näillä keleillä. Sama risteyksissä... Lähdöt on semmosta liruttelua, että hermo menee... Neloselle asti suttaa tyhjää vaikkei haluaisi. Pitäneekö tässä kettingit asentaa kevään ajaksi paikalleen.

Työnsin sitten nähtävästi näppini p*skaan... En sitikan suhteen, enkä hondan vaan tämän...
http://www.henkel.fi/cps/rde/xchg/henke ... s-3074.htm
Sitikan yksi verhoilu on vähän irti liimauksistaan. Aattelin kokeilla tuolla kun sitä mainostetaan niin tehokkaaksi yms. Höpö höpö. Ei tuo ainakaan kymmenessä sekunnissa tartu tms.
Jos ei aamulla ole tarttunut niin pitänee liimata vanhalla kunnon sikaliimalla tai laittaa vaan karusti ruuveilla kiinni tuo verhoilu...

On siinä jo pää pyörällä kun kiertää tuon matkan sillä lailla että kokoajan näkyy grillikioski taustalla jos iskee yhtäkkiä tarve ostaa uusi ranskalainenHarju kirjoitti:Onko sitikassa yhtä vaatimaton toimintasäde kuin samalla moottorilla varustetussa pösössä?
Toki ripissä oli tuossa vaiheessa n.100km
]
Tänään ahkeroitiin Citikan kimpussa.
Huomenna on taas mentävä kärryn kanssa tienpäälle, joten vetokoukun pistorasia sai luvan vaihtua ehjään. Äsken kokeilin ja näytti tuo toimivan, eikä autosta palanut yhtään sulaketta tms...
Päivällä mitattiin maalikerroksen paksuus kauttaaltaan. Syynä tähän käynti Hartikaisen lasilinnalla. Aiheesta enemmän kunhan saadaan selvyys yhteen asiaan.
Mittauksen perusteella autoa ei ole maalattu mistään uudelleen

Citikka:
Aamulla tuli tarpeeseen säädettävä jousitus taikamatossa. Jätin illalla auton auraamattomalle parkkipaikalle ja yöllä tuli lisää lunta. Maavarasta oli hyötyä, mutta kyyti oli kovin kuoppasta kun jousitus on yläasennossa. Max nopeus tuossa asennossa on 10km/h.
Honda:
Ensimmäinen oikea vikakin tuli aamupäivällä huomattua Oikea H4 ajoavalopoltin oli palanut. Näpräsin uuden paikalleen ja käsittelin liittimet wd40 monitoimiaineella.
Kelit alkaa lämpenemään, joten sisäpesuja voisi suunnitella

Eilen Hondan takaoveen tutustui Tojotan ovi... Muistoksi lommo ja rikkonainen maalipinta... Onneksi auton omistaja oli rehellinen ja tuli paikalle. Kehoitti käymään maalaamossa arvion haussa ja sen sitten aamulla tein.
Takaoven paikkamaalaus, lakkaus ja vähän töitä, noin 500e. Nyt miettii sitten Tojon omistaja, että maksaako kertakorvauksen vai meneekö vakuutuksen kautta. Kyytiläinen oli oven kahvassa, joten siellä nyt varmaan keskustellaan. Kyytiläisen mielestä ei tapahtunut mitään, mutta onneksi oli pari todistajaa paikalla. Tojon omistaja oli kyllä rehellinen ja hänelle sen myös tänään sanoin kun kävin viemässä papereista kopiot.
Katsotaan nyt mitä tuon kanssa tekee.

Nää on aina tympeitä, tarpeettomia harmeja ja saa ruuankin maistumaan hetkeksi pöperöltä, vaikka aiheuttaja osoittaisikin yhteistyöhalua. Mutta en malta olla tähän kommentoimatta sinänsä joutavalla asialla, mutta pihassamme hieman tutkailtiin mersun ja defenderin yhteensopivuutta vierekkäisillä parkkipaikoilla (ne kun tuppaa olemaan kapeita nykyautojen aikaan) ja defen astinlaudat sekä korkeus suojaa sitä varmaan ainakin jonkinverran ainakin parkkipaikan ihmeellisyyksiltä. Jokaiseen autooni olen tainnut jo ensi metreillä saada muiston suunnilleen prisman parkkikselta viereisen auton ovesta tms. Jospa nyt (kopkopkop, koputtaa päätä) olisi sillä saralla miellyttävämpää.Pappi kirjoitti:Eilen Hondan takaoveen tutustui Tojotan ovi... Muistoksi lommo ja rikkonainen maalipinta...
LR Defender 110 STW -06
LR Series 3 109" STW -79
Mercedes E220T CDI -08
Mercedes E290 tdt -97 "new" lintta
ex vw passat tdi -03
ex MB E200d -94
ex MB E300tdt -98
LR Series 3 109" STW -79
Mercedes E220T CDI -08
Mercedes E290 tdt -97 "new" lintta
ex vw passat tdi -03
ex MB E200d -94
ex MB E300tdt -98
Hondan osalta menetellään nyt niin, että vastapuolen työnantajan vakuutus maksaa kustannukset liittyen oven korjaamiseen. Tämä nyt tarkoittaa sitä, että kertakorvaus ei tule kyseeseen vaan työnantaja maksaa maalaamon laskun kun auto on korjattu. Samapa tuo... Tulee ainakin kuntoon eikä pistä lommo silmään. Toivottavasti maalaamolla osaavat tehdä semmosta jälkeä, että mitään mainittavaa sävyeroa ei jäisi.
Sitten sitikkaa... Pakkasten jälkeen tuli ensimmäinen huoltoa vaativa vika. Missä lie väljää kun sopivasti töyssyyn ajaessa kuuluu kolahdus. Joissakin merkeissä katse varmaan kääntyisi "koiranluihin" tms, mutta tuossa vissiin joutunee kahtelemaan kaasupalloja tai takapään laakerontia... Joutunee ottamaan ajan pajalle, jotta saavat syynättyä. Jotenkin tuntuu, että vien semmoselle korjaamolle missä noita on ennenkin rassattu.
Aiheesta lisää tuolla. http://citroen-foorumi.com/index.php?topic=2076.0
Kaasupallot ei onneksi ole kamalan kalliita. Huoltokirjan mukaan noille ei ole tehty aikaisemmin mitään, joten 350tkm ovat kestäneet. Mikäli vika nyt on tuolla jousituksessa.

Kaverilla tuntu olevan varastossa tuommoseen kaasupallo... Tiedä vaikka ensiviikolla ehtisi käyttämään nosturilla sen verran, että kahtois onko nuo takatuennan laakerit menny vai selviääkö helpommalla, eli pallon vaihdolla
Tuossa on kyllä pikkusen menny yli tuo muovikotelointi konehuoneessa. Hydesäiliöön ei pääse kahtomaan ilman muovien irroitusta. Mie en tykkee että tarkastuskohteet jemmataan tuolla tavalla. Vaan eipä tuo ajotietokone ole varoitellut mitenkään nesteiden vähyydestä.
Jatketaan ajoa... Matkaa huoltoon noin 3500km.
Farkkukuumetta meinoo pukata kun saimme 2:lle koiralle tarkoitetun häkin, joka ei sovi tuon C5:sen konttiin. Kiitos peräpään muotoilun.

Eilen kurkkasin tuonne LDS säiliöön. Missäs täältä on nestepinta... Aamulla sitten paikalliselle huoltoasemalle kyselemään. "ei ole hyllyssä". No ei muuta kuin Iisalmeen ja tarvikeliikkeeseen. Ensimmäisessä liikkeessä hyllyssä oli 1 pönttö. 14.50e/ltr. Kaadoin sen säiliöön ja jäi vielä vähän vajaaksi... Lisää ei ollut joten toiseen liikkeeseen. Toisen liikkeen hyllyssä sama Total LDS neste 18.50e/ltr ja vielä muka tarjouksessa Ei muuta kuin pönttö mukaan ja säiliön täyttöön. Tällä 2ltr lisäyksellä sain nestepinnan oikealle tasolle.
Kotiin ajelin tyytyväisenä ja tuossa kahvia juodessa tarkastin vielä järjestelmän tilavuuden alfamerin huolto-oppaasta. 4.5ltr on kokonaistilavuus, joten hydepumppu ei ole ainakaan kuivilla ollut.
Pitänee nyt seurata, vuotaako vai pysyykö nesteet sisällä. Voisi melkeen tuohon suojamuoviin porata rasiaporalla oikeen kokoisen reiän, jotta nesteen tarkastaminen olisi helpompaa. Liekkö tuonne koskaan kurkittu auton "elinaikana".
Että semmosta tänään...

Hajonnut polttoainepumppu.C5 -02 1,8 bensa, sammunut ajosta eikä lähde käyntiin, autossa ei toimi mm. ajovalot, pyyhin/pesin, radio, lämmityslaite, vilkut (paitsi hätävilkut) ym.
Mikähän tämmösen mahtoi aiheuttaa ?
Autossa on jokin eco-nappi jolla saa kaikki em. laitteet toimimattomiksi ellei auto käy ja eihän se käy kun ei tule polttoainetta, napin painelu ei vaikuta tilanteeseen ellei auto käy ja eihän se käy kun ei tule polttoainetta ...
Tänään korjattiin Citikan pakoputki.
Väliputken ja takapöntön välinen laippaliitos oli hapertunut vuosien saatossa. Vieläpä väliputken puolelta. No, eipä mittään. Kaverin romuvarastolta sopivaa putkea. Laippa pois ja suora liitos väliin. Valmiista putkesta ei ole kuvaa, mutta tuosta lähettiin.
Seuraavassa vaihdossa menee sitten takapönttö ja väliputki uusiksi, mikäli haluaa tehdä "original" tyyppisen liitoksen
Sitten ne takajarrut... Miten niin tuommosen kilven taakse kerää lunta, jäätä ja p*skoo
Kuvassa näkyy myös maaginen "kaasupallo".
Hondasta ei ole muuta kerrottavaa kuin se, että auto menee toukokuun puolessa välissä laitettavaksi parkkipaikalla tulleen lommon vuoksi (vastapuoli maksaa kulut...).
Että tämmöstä tällä rintamalla.

Citikka.
Kahtelin just, että rengaskauppaan on mentävä... Kokoluokka 195 65 15". Pitänee aamulla valvotun yön jälkeen lähteä kaupunkiin ajelemaan ja kahtelemaan missä hinnoissa Iisalmessa on renkaat. Voisi melkeen hakea paikalliselta huoltoasemalta GT Radialit.
Sekalaisen ajon kulutus nastarenkailla on 6,2ltr/100km. Aika paljon enemmän kuin tehtaan lupaama 4,6. joka kylläkin on pelkän matka-ajon kulutus. Eihän tuo nyt ihan älytön ole, mutta kesärenkailla voisi mennä siis alle 6:n / 100km.
http://tankkaus.com/cardata.php?nr=40251
Harju on sitten ihan hilijaa....