Etelä-suomen (melkein) rupisin pakettivolkkari

Täällä voit keskustella ja esittää kysymyksiä muistakin merkeistä kuin Mercedes-Benzistä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2274
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Etelä-suomen (melkein) rupisin pakettivolkkari

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Kuten toisaalla jo aiemmin mainitsin, niin työkaluna palvellut Vivaro vaihtui uuteen joka taas lähti tuoreeltaan työmiehen käskettäväksi.
Toiminnanohjaajalle jäi taas lyhkäisin tikku ja ajoon tuli työukolla aiemmin palvellut T5 Transporter.
Laite on nähnyt tietä erilaisten haalarihemmojen komentamana tähän mennessä 372652 kilometrin edestä ja niistä jokainen on jättänyt autoon jälkensä:lol:

Kuva

Myös sisätiloissa käytön jälki on vahvasti läsnä. Tupakki haisee kuin uittomiesten kämpässä ja verhoilut muistuttavat ilmiasultaan edellämaintun asuuksen liinavaatteita.

Kuva


Auto on uutena ostettu suurehkon yhtiön laivueeseen ja se on nähtävissä mm. lisävarusteiden täydellisenä puuttumisena. Ei löydy edes mittarivalon himmennintä. Webasto on, sekin lienee jälkiasenteinen kun ensin on huomattu ettei tuollaisessa tarkene talvella ilman.

Onneksi oli jo alussa varmaa, että keskinäinen palvelusuhde ei tule olemaan pitkäikäinen. Kolmentoista vuoden ikä ja liki neljääsataatuhatta lähentelevä ajomäärä tekevät yhtälöstä sellaisen, että vaihtokauppa seuraavaan on tehtävä melko pikaisesti tai vaihtoauto muuttuu ongelmajätteeksi josta ei meinaa päästä järkevästi eroon. Volkkari sentään on jonkin rahan arvoinen tuollaisenakin, toisin on italialaisten kanssa. Saman ikäinen vähemmän ajettu Ducato ei meinannut kelvata kenellekkään.
Täytyy muutaman viikon tällaista patalaiskaa maantiejyrää ajaneena hieman ihmetellä suomalaisen työmiehen ajatusmaailmaa. Vanha vakikuski ei olisi ollenkaan tahtonut tästä luopua, mikäli varusteena olisi ollut ilmastointi :shock:
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2274
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Ihan ilman remonttia tämä ei ole kulkenut. "Taloon" tämä on tullut liki kymmenen vuotta sitten n.120 tkm. ajettuna.
Näihin päiviin on vauhtipyörä ja kytkin vaihdettu kahdesti, turbo, cooleri, laturi, taakse pyöränlaakereita useampia, jokunen jousi, jarrusatuloita useampia molempiin päihin.
Varmaan jotain muutakin pientä, mutta kaikkea ei muista.
Sivuovesta näkee hyvin, miten käy kun ajetaan suolasumussa, hiukan kolhitaan työmaalla eikä pestä autoa oikeastaan koskaan:

Kuva
Avatar
Pappi
<b>Moderaattori</b>
Viestit: 10765
Liittynyt: 30.9.2005 17:14

Viesti Kirjoittaja Pappi »

Aika paljon näillä ajetaan viranomaiskäytössä ennen romuttamista. Meidän alueella näkee paljon "uusia" kun talousalueella 2 varusteluun erikoistunutta yritystä. J5L ja Profile. :)
Skodillac: Kuva Origami: Kuva
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29293
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Nämä eri merkkien tarinat on mukavaa luettavaa.
Eräs ylivieskalainen vanhempi konstaapeli kertoi kesällä että aika tyyristä touhua on ollut volkkarin ylläpito, kyseisen Transporterin tarkempi malli ja vuosimalli ei jäänyt mieleen kun noista en juuri tiedä mutta uudempi kuitenkin kuin tämä. Parin vuoden aikana oli kuulemma korjailtu yli 25000 eurolla :D

Aiheeseen oikeastaan ei-mitenkään liittyen; jollain tapaa tuo kuvien ruoste varmasti on väyrysen vika . Tai sitten kuitenkin sprinterit on pahempia, tai jotain :twisted:
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2274
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Viesti Kirjoittaja Leemu »

dealer kirjoitti:
Aiheeseen oikeastaan ei-mitenkään liittyen; jollain tapaa tuo kuvien ruoste varmasti on väyrysen vika . Tai sitten kuitenkin sprinterit on pahempia, tai jotain :twisted:
Volkkarimiehet on toisinaan olevinaan melko hankalia uskomaan, että näitäkin joutuu korjaamaan.
Laitoin piruuttani tämän kesällä myyntiin yhteen facebook-ryhmään.
Listasin tietenkin ilmoitukseen suurimmat tehdyt remontit.
Ensimmäinen kommentti oli: "Aika paljon on remonttia tehty noihin kilometreihin, puhutko p*skaa" :shock:
Se jäi hämäräksi, epäiltiinkö enemmän ajomäärää vai korjauksia :lol:
Pappi kirjoitti:Aika paljon näillä ajetaan viranomaiskäytössä ennen romuttamista. Meidän alueella näkee paljon "uusia" kun talousalueella 2 varusteluun erikoistunutta yritystä. J5L ja Profile. :)
Polliisien autot taitavat olla järkiinsä 2.5 litraisia vitoskoneita?
Tämä on hinnat alkaen 1.9, huimat 77kw :(

Eräänlaisen kestotestin kohteeksi tämä on kyllä eläessään joutunut.
Longlife kun on nykypäivän sana, niin tällä on epähuomiossa välillä temmottu jopa 50tkm. samoilla öljyillä :eec:
Ainakaan vielä ei ole moottori ottanut huonosta huollosta itseensä, toisaalta se hiukan helpottaa kun öljyä on kulunut jatkuvasti niin tulee tuoretta sekaan tämän tästä. Epäpuhtauksia se toki ei poista.

Siinä on muuten rasvanäpeille ihmettelyn aihetta:
Moottoriöljyä on kulunut jatkuvasti luokkaa litra-kaksi per 10tkm.
Annas olla kun toissa kesänä oli aski pois laakeroinnin takia, niin öljynkulutus loppui kuin seinään :shock:
Moottoriin ei siis koskettu tuolloin ollenkaan :?
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2274
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Topiikki jäi lyhkäiseksi, kuten tarkoituskin oli. Eilen ajoin viimeisen reissun volkkarilla.
Saas katsoa kauanko fiksari raapii sitä sellaiseen kuntoon, että kehtaa laittaa myyntiriviin :lol:
Kiinnostaa toki pyyntihinta myös, itse sain mielestäni kelvollisen hyvityksen.
Toki paljon vähemmän mitä nettiautossa pyydellään, mutta bisnestä se on autokauppa ja perinteisesti voitto tehdään ostaessa.

Jälkimakuna portterista jäi hiukan sellainen fiilis, että menee kyllä kohtuullisesti jos on sellaisten kuskien ajettavana jotka viitsivät hiukan tarkkailla auton kuntoa ja ilmoittaa jos on korjaustarvetta.
Perinteisellä firman autoja koskevalla "ajetaan kun vielä liikkuu" asenteella tämä olisi kohdannut loppunsa varmasti viisikin vuotta aiemmin.
Avatar
laineracing
Rasvanäppi
Viestit: 3104
Liittynyt: 12.11.2007 16:26
Paikkakunta: hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja laineracing »

Se on jännä että uudemmat syö öljyä ja vanhemmat 2.5litraset viis mukiset menee helposti 50tkm öljynvaihtoväliä eikä tarvi lisätä öljyä. Tämä siis 350-700tkm välillä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Keskustelua muista merkeistä”