...ja nyt jatkuu matkakertomus. Ei ole pakko lukea jos ei halua
Illan kaupunki-cruising on paljastanut, että auton lämpömittari ei toimi. Tämä ei kuitenkaan oikeastaan haittaa, sillä liian korkealla vedenlämmöllä on oma anturinsa ja varoitusvalonsa - jos vaikka se toimisi paremmin? Mene tiedä. Kuitenkaan Vilnalaisessa liikenneruuhkassa matelu auringon porottaessa täydeltä terältä ei saanut aikaiseksi mitään ylikuumenemiseen viittaavaa, tosin öljynpainevalo syttyi pari kertaa tyhjäkäynnillä. Tarkastetaan korjaamokirjasta ja opitaan seuraavaa: valo syttyy 0,4-0,8 kilon paikkeilla ja tyhjäkäynnillä 0,5 on vielä ihan okei. Asia kunnossa, jatketaan. Se ei pelaa joka pelkää.
Seuraavana aamuna herätään, syödään aamupalaa ja käydään hämmästelemässä betonilähiön toria.
Autossa on nyt uudet renkaat, tuore akku, transit-kilvet ja tankki täynnä 1,2€/litra 95-oktaanista. Tässä ei enää selittely auta, se on otettava suunta kohti pohjoista, tarkemmin Latvian länsiosassa sijaitsevaa Talsin kylää, jossa on tarkoitus majoittua pari päivää avopuolison kaverin hoivissa. Hitusen jännittää, että kuinkahan tässä nyt oikein käykään... mutta jos tien päälle jää, mukana on kuitenkin matkalaukun täydeltä työkaluja, kontillinen varaosia ja - kaiken muun pettäessä - matkapuhelin johon on tallennettu paikallisten tiepalveluiden numerot. Aurinko porottaa edelleen aika kuumasti, mutta järkeilen että eiköhän ajoviima jäähdytä moottoria tarpeeksi, ja öljynpainemittarista saa kyllä "epäsuorasti" seurailtua lämpöjä lyömällä vauhdissa kytkimen pohjaan ja katsomalla paineita.
Taktiikka on nyt selvillä - sompailen laitteen menestyksekkäästi A2-tielle kohti pohjoista ja nostan matkanopeuden reiluun kahdeksaankymppiin. Kas ihmettä, tämähän kulkee ohjaamatta suoraan
Myös jarrut tuntuvat ottavan siinä määrin tasaisesti ettei rattia tarvitse puristaa rystyset valkoisena, kun jarruttaa. Kone ei tunnu käyvän matkavauhdissa läheskään yhtä lämpöisenä kuin ruuhkassa madellessa, öljynpainevalo ei syty vaikka kytkimen lyö pohjaan ja viisari näyttää suunnilleen yhtä kiloa. Harasoo! Jatkamme etenemistä tasaisella nopeudella yhden pysähdyksen taktiikalla, ja n. 420 kilometriä myöhemmin löydämme itsemme määränpäästä, ilman minkäänlaisia ongelmia. Talsin kylä on satoja vuosia vanha ja hyvin kaunis.
Vasta tässä vaiheessa hoksaan tarkastaa öljynpinnan. Tikun kärki kastuu kyllä, mutta voisi siellä enemmänkin tavaraa olla... Löydämme paikallisen varaosapuljun hyllystä toivotunlaista moottoriöljyä litran pöntön, mutta myyjätäti sanoo että jos haluat samaa tavaraa halvemmalla, hän voi laskea sitä suoraan tynnyristä muovipulloon. No sehän vaan käy, ja hinnasta häviää lähes puolet
Jäähdytysnesteen pinta moottorissa on ennallaan, eli vettä ei tuntuisi häviävän. Aineet pysyvät myös suht siististi omissa lokeroissaan. Illan ratoksi maistelemme hieman paikallista Tervetes-olutta, joka on melkoisen hyvää.
Seuraavana aamuna syömme paikallisen meijerin konditoriassa aamupalan, joka ei maksa käytännössä yhtään mitään. Meijerin maitotuotteita saa koko Latviasta, mutta näitä herkkuja kuulemma vain täältä.
Tämän jälkeen kurvaamme paikalliselle huoltoasemalle. Navigaattorin mukaan olemme tulleet Vilnasta 430 kilometriä. Tankkaan tankin taas niin täyteen, kuin sen suinkin saa, ja totean tankkiin mahtuneen 40,1 litraa ainetta. Totean että nyt minulla on täysi oikeus väittää tämän menevän "matkassa alle kympin".
Lähdemme täysin vatsoin ja polttoainesäiliöin kiertämään Kuurinmaan pohjoisosaa. Aloitamme Dundagasta, jossa on alkujaan 1200-luvulla rakennettu linna, jota on kuitenkin moneen otteeseen modernisoitu. Linnan vieressä on myös suurehko puisto. Miljöö on kaiken kaikkiaan sangen miellyttävä, ja tarjoaa hyvät puitteet valokuvien ottamiselle.
Kylässä on myös useita paikkoja, jotka ovat todennäköisesti näyttäneet jokseenkin samalta viimeiset sata-parisataa vuotta.
Aikamme ympäriinsä käveltyämme jatkamme Mazirben kylään, jonka rantametsiköstä löytyy jokunen siellä jo useammankin tovin viettänyt puinen kalastajavene.
Tästä jatkamme niemen kärkeen Kolkaan, jossa voi tuulisella säällä nähdä vaahtopäisten aaltojen iskevän toisiaan vasten. Tuulista säätä ei kuitenkaan ole tarjolla, joten tyydymme merinäkymään jossa aaltoja menee kahteen suuntaan. On sekin miedosti hämmentävä juttu, vaikkei siitä minkäänlaista valokuvaa saakaan.
Alueella on kahdenlaisia teitä - paikallisia ikiaikaisia kiemurtelevia maanteitä, ja neukkuaikana rakennettuja sotilasteitä joitten linjat on määrätty viivottimella. Auto sopii näille paikoin varsin huonokuntoisille teille erinomaisesti. Sangen karullakin kestopäällysteellä pystyy ylläpitämään 80-90 km/h matkavauhtia ilman että paikat lähtevät hampaista tai selkärangan nikamat järjestäytyvät uudelleen. Auto kallistelee mutkissa jonkin verran, mutta iskunvaimennus tuntuisi olevan ainakin jossain määrin hereillä, koska se ei jää heijaamaan. Ajotuntuma ja fiilis on ylipäätään hirveän samantapainen kuin vanhoissa Darteissa ja Valianteissa, suurimpana erona neloskoneen äänet.
Päivän päätteeksi palaamme Rojan kautta Talsiin, jossa grillaamme ja maistelemme lisää paikallisia oluita. Latvia on olutmaa - sieltä saa kymmeniä eri oluita, jotka on tarkoitettu vain sisämarkkinoille. Näistä tuli maisteltua Tervetes, Uzavas, Bauskas ja Valmiermuizas. Hyviä kaikki - vieläkin harmittaa, etten ostanut paria laatikollista Bauskasia mukaan. No, suunnitelmissa on tehdä loppukesästä uusi keikka.
Seuraavan päivän aamuna kiertelemme kylässä, puoliltapäivin syömme lounaat ravintolassa, jossa majoittajamme on töissä ja tämän jälkeen lähdemme ajamaan kohti Ogrea, joka sijaitsee hieman Riikasta kaakkoon. Ennen matkaan lähtöä piti nyt vielä tarkistaa että nesteitä todellakin on toivotuissa lokeroissa toivotut määrät, ja onhan niitä. Hyvä peli, mitä nyt vähän tiputtelee bensaa.
Kuvassa hieman takapenkin verhoilua, viihdejärjestelmää ja hyväkuntoista latvialaista moottoritietä. Selvitämme n. 160 kilometrin pätkän kahdessa ja puolessa tunnissa, koska Riikan liepeillä on käynnissä paljon tietöitä, jotka pahentavat ruuhkia, ja saavumme alueelle muutenkin juuri perjantaisen iltapäiväruuhkan keskelle. No, ei siinä, se on jo kokeiltu että kyllä tämä kestää tyhjäkäynnillä auringonpaisteessa.
Ogressa hoidamme matkan ainoan virallisemman osuuden eli tapaamme paikallisen digipainotalon, jonka kanssa olemme tehneet töitä jo toista vuotta, edustajan ja hämmästelemme yhdessä kahvikupillisten ääressä erilaisia näytteitä tuotteista, joita ko. painotalo pystyy tuottamaan. Hyvää jälkeä, hinnat 50% Suomen tasosta ja palvelu ei ole mallia "anteeksi, että haluaisin olla asiakkaanne" - en valita.
Tapaamisen jälkeen katsomme kelloa, toteamme sen olevan hieman yli viisi ja keksimme että jospas samantien ajaisi Tallinnaan. No, mikäpä siinä - auto käymään ja menoksi.
Alkaa sataa, ja tajuan etten ole tullut kokeilleeksi pyyhkijöitä kertaakaan. Jännitys kuitenkin laukeaa aika äkkiä, kun pyyhkijän katkaisijasta vääntäessä tapahtuu juuri sitä mitä pitääkin, ja vieläpä ilman minkäänlaisia sivuääniä. Tankkaamme n. 380 kilometrin ajon jälkeen ja tankkiin menee 36 litraa ainetta. Ihan käypä suoritus '60-luvun tekniikalta. Saavumme puoli kymmenen maissa Tallinnaan ja ajamme samaiseen majapaikkaan, jossa yövyimme matkan ensimmäisen yön. Jossain kohtaa loppumatkaa huomasin, että olemme ajaneet autolla nyt yli tuhat kilometriä. Alkaa tuntua hienoisesti siltä, että ihan turhaan otin työkalut mukaan. Tosin, kaipa se ilman niitä olisi johonkin levinnyt.
Seuraavana aamuna autosta pitää ottaa kuva, koska se on niin kotonaan '50-lukuisen kivirakenteisen omakotitalon puutarhassa.
Päätämme ajaa Käsmuun hämmästelemään merikapteenien taloja. Matkalla poikkeamme kuitenkin Jägalassa katsomassa Viron suurinta vesiputousta!
Käsmussa lähinnä katselemme merta ja luontoa, sekä käymme paikallisessa museossa, joka sisältää todella paljon kaikenlaista vanhaa tavaraa. Rakennus on vanha merikoulu, jossa on koulutettu 1800-1900-luvuilla yli viidenkymmenen vuoden ajan merikapteeneita, joista monet ovat jääneet seudulle asumaan. Monet ovat onnistuneet rikastumaan melkoista vauhtia salakuljetuksella, jossa kuulemma kotoinen kieltolakimme auttoi huomattavan paljon.
Rannalta löytyy myös tavallista suurempi kivi.
Ajelemme hiljalleen Tallinnaan ja käymme vielä Teletornilla toteamassa, ettei meillä ole kameraa, johon mahtuisi samanaikaisesti sekä torni että auto, joten joudumme tyytymään pelkkään torniin.
Seuraavana aamuna (taas sunnuntaiaamu, näin säästää selvää rahaa!) otamme lautan Suomeen eikä autolle tarvitse taaskaan tehdä mitään - myös kotimatka Klaukkalaan sujuu ongelmitta. Venäläiset turistit näyttävät kovasti peukkua Katajanokalla ajellessa. Sunnuntai menee lepäillen.
Maanantaiaamun ratoksi säädän venttiilit ja käymme heittämässä tulliin veropaperit. Tämän jälkeen hain Motonetistä öljynsuodattimen ja Valvolinen 10W40-öljyt. Kyselin vienosti herra rassauspäälliköltä että sopisiko rauhaa hieman häiritä, ja vaihdan nosturilla öljyt (mittarissa nyt 41200 km) sekä käyn rasvaprässin kanssa etupään nipat läpi. Käynti pehmenee ja ohjaus muuttuu kevyemmäksi kääntää, vanhat öljyt olivat kuumana aika lirua. Katselin ja koputtelin pohjaa, ja kyllä tämä nyt näyttää siltä ettei tällä välttämättä ihan oikeasti ole ajettu talvisin. Saa nähdä mitä katsastusmies löytää, jahka päästään rekisteröintikatsastukseen asti.
Varsinkin nämä viimeiset kuvat huokuvat tunnelmaa 
välähti päässä ja kaivoin takakontista veivin. Sillä kelpas pyöritellä aina puoli kierrosta eteenpäin.
